Marraskuun ikkunat

Myöhäissyksyn venyessä epämääräiseksi, almanakassa määrittämättömäksi sadekaudeksi, hämärän ja pussipimeän vuorotellessa ja valon loistaessa poissaolollaan en ole innokkaimmillani pyrkimässä ulkoaskareisiin. Viihdyn sisällä. Kuljeskelen huoneesta toiseen ilman varsinaista agendaa. Vaikka marraskuun ikkunat tarjoavat minimalismia ja harmaaskaalaa, niinpä vain unohdun mietteissäni katselemaan kaamoshämärässä torkkuvaa puutarhaa, haaveilemaan, muistelemaan.

Voi, että ikkunat näkevät

ja seinät muistavat

ja puutarha voi surra…*

Kaamoshämärässä torkkuvaa puutarhaa

Mitä talomme ikkunat ovatkaan nähneet – mitä kaikkea! Tummiksi petsatut puitteet luovat niille synkän katseen. Huh! Karistan melankolisen runollisuuden mielestäni ja käännän asetelman toisin päin. Ikkunat, jos mitkä, kertovat talomme historiasta, sen värikkäistä vaiheista. Päällisin puolin ne edustavat 1800 -luvun lopun ja 1900 -luvun alkupuolen perustyyliä pienine ruutuineen ja valkoisine puitteineen. Tosiasiassa ne ovat monenkirjavia ja -tyylisiä: alkuperäisiä, melkein alkuperäisiä ja kaikkea muuta kuin alkuperäisiä.

Kaikkea muuta kuin alkuperäisten ikkunoiden sisäpuitteet ovat tummiksi petsatut

Kahden henkilön taloudessamme on kaksi pyrkimystä ikkunoiden suhteen. Itse haluaisin, että kaikki päärakennuksen yhdeksäntoista ikkunaa kunnostettaisiin talon hengen ja tyylin mukaisiksi. Toisen osapuolen mielestä ei haittaa, vaikka melkein alkuperäisten ja kaikkea muuta kuin alkuperäisten ikkunoiden sisäpuitteet ovat tummiksi petsatut eikä hän välittäisi ryhtyä kutakuinkin ehjien tai kohtalaisessa kunnossa olevien karmien täysremonttiin ainakaan niin kauan, kuin muutakin kohennettavaa riittää. Ristiriita välillämme juontuu erilaisista kauneuskäsityksistä ja ilmenee suunnitelmapuheiden verbimuodoissa – oma tahtotilani tulee ilmaistuksi passiivina, toinen osapuoli käyttää aktiivin ensimmäistä persoonaa.

Vanhan talon ikkunoilla on monta tapaa erottua

Piharakennuksen kaikki ikkunat ovat alkuperäisiä, monenkokoisia ja erinäköisiä – yhdeksästä ikkunasta kahdeksan on jossakin suhteessa toisistaan poikkeavia. Mitat, ruutujako, puitteet… Vanhan talon ikkunoilla on monta tapaa erottua tai kuulua joukkoon. Niissä riittäisi kunnostettavaa, niissäkin! Muuton jälkeisessä alkuinnostuksessani olin jo ilmoittautumassa ikkunoiden korjauskurssille, mutta en sitten ilmoittautunutkaan. Tuttavapiirissäni on useampikin naishenkilö, joiden käsissä taltta, puukko ja kittauslasta pysyvät tukevasti ja tuloksellisesti. Kadehdin heitä ja suuntaan tarmoni muihin puuhiin.

Uusia vanhanmallisiakin ikkunoita vielä tehdään. Kuva Simopekka Silvonen.

Ellen… Ellen jossain kaukaisessa tulevaisuudessa siintävän kevään hullaannuttamana ryhdy kuvittelemaan itsestäni liikoja, mahdottomia… LWT:n suunnitelmissa joka tapauksessa on järjestää ikkunakorjauskurssi ensi kevänä.

* Ote Edith Södergranin runosta Sureva puutarha kokoelmasta Levottomia unia, suomentanut Uuno Kailas

Eija Temmes-Silvonen
eija.temmessilvonen@gmail.com
No Comments

Post A Comment