Författare: Eija Temmes-Silvonen

  • Villa Voima-Vahtila

    Villa Voima-Vahtila

    Elämän kaunistamisesta

    Kuvat Milla Vahtila

    Joulutalosuunnitelmat ovat toki selvinä Millan ja Markun mielessä, mutta toteutus vielä puuttuu. Istumme Voima-Vahtilan aitan keittiössä keskustelemassa lähestyvästä tapahtumasta. Marraskuinen pimeys piirittää maita ja mantuja – edellispäiväinen lumi ja joulupostikorttimainen tunnelma sen myötä ovat sulaneet oikkuilevan säänhaltijan päätöksellä.

    Kuuntelen häkeltyneenä, kun isäntäpariskunta kertoo kaikesta, mitä Malmgårdissa sijaitsevalla tontilla on tapahtunut neljän menneen vuoden aikana, mitä rakennustyömaalla on suunniteltu tapahtuvaksi lähitulevaisuudessa sekä paljosta muusta näköpiirissä väikkyvästä – kuten vaikkapa Joulutalo-tapahtuman valmisteluista, vierailuni varsinaisesta aiheesta.

    Keskustelu kulkee moneen suuntaan, tarinapolku haarautuu ja rönsyilee. Siitä lähtien, kun nuoripari oli kesäkuussa 2020 ostanut vanhan hirsitalon ja marraskuussa nähnyt sen häviävän savuna ilmaan, on tapahtunut paljon. Palaneen rakennuksen paikalle on noussut jykevän graniittiperustan päälle Keuruulta siirretty vanhan hirsirakennuksen runko, Tuurista tuodusta luhtiaitasta muokattu viehättävä, kaksikerroksinen koti, pihan laitaan pystytetty sauna ja huussi ja rakennusten väliin aikaansaatu puutarhanalku marjapensaineen, kirsikkapuineen. Mikään ei ole syntynyt itsestään eikä suurelta osin edes joukkovoimalla, vaikka talkoitakin on järjestetty ja apua saatu. Käsistään kätevät, luonteeltaan rohkeat ja ajattelussaan ennakkoluulottomat Milla ja Markku ovat tarttuneet työhön kuin työhön ja opetelleet sen, mitä eivät ennestään osanneet.

    Palaamme Joulukoti-aiheeseen. Valoja on tarkoitus sijoittaa kaikkialle rakennuksiin ja niiden lähiympäristöön eikä ihan pelkästään esteettisistä syistä vaan myös – no, valaisemaan. (Syvimmän kaamoksen aikaan metsänreunassa kaukana taajamista on pimeä. Tämä tosiasia ja monta muutakin perusfaktaa alkaa hahmottua kaupunkielämän mukavuuksiin tottuneen mielessä. Ne liittyvät arkisiin askareisiin, jokapäiväisten välttämättömyyksien hoitoon: lämpöön, veteen, ruokaan, kaikkeen sellaiseen, mikä nykyaikaisessa kaupunkiympäristössä tapahtuu lähes huomaamatta ja melkein ilman ponnisteluja.)

    Kuukkeliksi ristityn Volkswagenin katolle kootaan monenmoisesta jouluisesta rekvisiitasta näyttävä asetelma. Portilta alkavan sisääntulopolun varrelle pystytetään paikan poikkeuksellisesta lähihistoriasta kertova näyttely. Kuusia on tarkoitus hankkia monta. Yksi niistä sijoitetaan puolivalmiiseen taloon, kaksi kodiksi sisustettuun aittaan ja jokunen ulos sopivaksi katsottuihin paikkoihin. Suurin, mahdollisesti jopa viisimetrinen puu kuljetetaan metsästä peräkärryllä, hilataan keskeneräiseen taloon tonttuovesta ja vinssataan köysien ja väkipyörien avulla keskelle katottoman talon salia. Koristeiden väritys on vielä pohdinnassa, mutta punainen on Millan mieliväri eikä Markkukaan sitä vieroksu, joten todennäköisesti joulun ykkösväriä ei ainakaan tule puuttumaan.

    Suunnitelmat ovat mittavia ja mielikuvituksellisia, mutta ei epäilystä, etteivätkö ne toteutuisi. En siltikään voi olla miettimättä, miten Millalla ja Markulla saattaa riittää intoa ja energiaa jouluhankkeen edellyttämään valtavaan vaivannäköön muutenkin suuria ponnistuksia vaativassa tilanteessa. Vaikka oikeastaanhan olen jo vastauksen saanut. Se on paljastunut keskustelumme monissa käänteissä ja näyttäytynyt konkreettisissa aikaansaannoksissa: talorakennelmaan järjestetyssä valoteoksessa, hippipakun värityksessä ja varustuksissa, aitan elämäniloa pursuvissa sisustuselementeissä, menona ja meininkinä marraskuisen pimeyden keskellä. Millan sanoin: oman elämän kaunistamisestahan tässä kaikessa on kyse.

  • Joulu hiipii Villa   Mickosiin

    Joulu hiipii Villa Mickosiin

    Joulusesonki ei oman ajanlaskuni mukaan ole missään nimessä alkanut ja Wanhojen Talojen tapahtumaviikonloppuunkin on vielä parisen viikkoa, mutta Villa Mickosin vitilumen kuorruttaman pihapuun oksilla kiikkuvat kristallikruunut ja ulko-ovea vartioivat tuijat vihjaavat muusta. Olen aina aloittanut joulupuuhat ja kodin koristelun hyvissä ajoin. Wanhojen Talojen Joulu on itse asiassa minulle jopa tärkeämpikin kuin elokuinen tapahtumaviikonloppu, vaikka toki sekin ilman muuta on tärkeä, paljastaa LWT-yhdistyksen puheenjohtaja ja Villa Mickosin emäntä Päivi Turunen heti kätellessämme.

    Niinpä keittiössä tulijaa tervehtii kauniisti koristeltu joulupuu. Suosikkivärini ei ole punainen, vaikka sitä nyt keittiön kuusessa onkin runsaasti. Näissä koristeissa ilmenee kyllä kieltämättä mieltymykseni vanhoihin esineisiin. Osa näistä on todella vanhoja, kuten nuo lasilinnut, osa uudempia. Ostan joka vuosi jotakin ihan uuttakin, tämänvuotisia hankintojani ovat nämä punaiset pallot.

    Antiikki on aina kiinnostanut minua. Erityisesti minua kiehtovat muotokuvat. Tämä on ehdoton suosikkini. Seisomme ihailemassa 1700-luvun puolivälin tietämissä Ruotsia hallinneen kuningas Adolf Fredrikin vaimoa, kuningatar Lovisa Ulrikaa, esittävää maalausta. Pohdimme sen alkuperää, tekijää, josta Päivillä ei ole täsmällistä tietoa ja toteamme maalauksen muistuttavan kovasti Raatihuoneen vanhassa valtuustosalissa esillä olevaa taiteilija Antoine Pesnen maalaamaa Lovisa Ulrikan muotokuvaa. Se on kaupungin kokoelmien vanhin taideteos ja kuninkaan lahja kaupungille, joka sai nimensä taulun luovuttamisen yhteydessä vuonna 1752*.

    Olisiko tämä lintu lehahtanut suoraan
    Paratiisin joulupuusta Mickosin kuusen oksalle?

    Salista – saliksihan tällaista vanhan talon olohuonetta epäilemättä kuuluu kutsua – löytyy kauniiden huonekalujen keskeltä toinen juhla-asuun puettu puu. Talon kissat ovat tähän huurrekoristeiseen kuuseen erityisen mieltyneet ja käyvät nakertelemassa sen oksia ja koristeita, mikä ei tunnu Päiviä suurestikaan surettavan. Mickosin eläimillä, myös koirilla, näyttäisi olevan kissanpäivät. Mutta kasvien suhteen emännän linja on tiukempi. Oli pakko raahata viherkasvit kuusen tieltä kellariin. Ne eivät oikein sopineet sen kanssa samaan tilaan ja tunnelmaan.

    Tämä palmu piileskeli verhon takana, kun muita kuljetettiin kellariin.
    Muotokuvan henkilö ei toki ole kuningatar, hänet löydät toisaalta talosta

    Tunnelmaa, joka täällä kauniiden vanhojen esineiden keskellä vallitsee, ei olen aivan helppo kuvata, pukea sanoiksi… Tuntuu kuin ajankululle olisi tapahtumassa jotain… Olisiko se hidastumassa, olisiko kiire menettämässä otteensa ja merkityksensä..? Olisiko joulu hiipimässä sisään, ottamassa valtaansa Villa Mickosin ja kaikki täällä sen tuloa jo odottelevat?

    *https://finna.fi/Record/loviisakm.1cb0b094-0f66-4a41-a89b-540ee02d7641

  • Laatuja ja mittoja

    Laatuja ja mittoja

    Vuoden 2024 Loviisan Wanhojen Talojen päivät on takana. Kuukausikaupalla kestänyt valmistelu ja sitä seuranneet kaksi tapahtumatäyteistä vuorokautta tulleet ja menneet – ja pian jo unohtuneet. Eivät sentään! Valtava määrä kuvia, artikkeleita ja tallenteita on visusti säilössä, muistoista puhumattakaan… Ja jälkipuheista. Kävikö väkeä yhtä paljon kuin aikaisempina vuosina, saatiinko näkyvyyttä riittävästi, myytiinkö rannekkeita entiseen malliin? Onnistuttiinko?

    Arvioinnin perusperiaate on, että tuloksia verrataan tavoitteisiin. Ja että ne ovat mitattavissa.

    Alussa oli ryhmä kaupunkilaisia ja idea. Syntyi tapahtuma nimeltä Wanhassa Wara Parempi. Sen saavuttama suosio yllätti heti alkuunsa kaikki tahot ja kun Loviisan Wanhat Talot -nimen ja toimintamuodon vakiinnuttua yleisömäärä ja näkyvyys mediassa vuosi vuodelta edelleen vain kasvoi, myös rinnakkaishankkeiden määrä lisääntyi. Syntyi tiheä monenlaisten toimijoiden, tavoitteiden, pyrkimysten ja yritysten verkosto. Niinpä Loviisa elokuun viimeisenä viikonloppuna täyttyy myyntikojuista, popup -kahviloista, kirpputoripöydistä, näyttelyistä, esityksistä… Ihanaa, että meillä on kaikki tämä. Ihanaa, että kaupunki täyttyy väestä. Ihanaa, että myyjillä on asiakkaita, esittäjillä yleisöä. Hyvä Loviisa, hyvä loviisalaiset!

    Kuva Anne Malmström

    Kaiken onnistumisen keskellä jokin väistämättä menee pieleen. Kaikkien odotukset eivät täyty. Kaikki tahot eivät saa haluamaansa.

    Alussa oli idea. Sen pohjalta syntyi tapahtuma, jonka tarkoituksena oli – ja on edelleen – järjestävän yhdistyksen sääntöjen mukaisesti edistää Loviisan historiallisen rakennuskannan suojelua sekä vaalia kulttuuri- ja ympäristöarvoja, elvyttää perinteisten rakennusten kunnostamisen taitoja, välittää korjausrakentamisessa kaivattavaa tietoa sekä tehdä tunnetuiksi paikallista rakennuskulttuuria ja asuinympäristöä niin valtakunnallisesti kuin kansainvälisestikin.

    Yleispätevien mittareiden puutteessa teen arviointini omaan kokemukseen, siis mutuun, ja muutamaan yksittäiseen numeeriseen faktaan perustuen.

    Elokuun viimeisenä viikonloppuna kolmenkymmenenneljän Wanhan Talon isäntäväki toivotti tuhannet tutut ja tuntemattomat tervetulleiksi koteihinsa. Avoimista ovista virtasi sisään rakennusperinteen ystäviä, hirsitalosta haaveilevia, sisustamisesta kiinnostuneita, vanhaan lumoutuneita, hifistelijöitä ja fiilistelijöitä. Syntyi juttutuokioita ja keskusteluja, hienoja hetkiä, unohtumattomia elämyksiä. Kyseltiin ja ihmeteltiin, haaveiltiin. Esiteltiin remonttiratkaisuja, annettiin vinkkejä. Tervehdyksiä, hymyjä ja yhteystietoja vaihdettiin, kiiteltiin käynnistä, toivotettiin hyvää jatkoa ja tervetulleiksi uudestaan. Oltiin onnellisia. Onnistuttiin.

    Uskottavuuden vahvistamiseksi siteeraan tapahtuman suojelijana vuonna 2021 toimineen Nicke Aldénin blogikirjoitusta:

    ”Kolme vuotta sitten sain mahdollisuuden osallistua tapahtumaan työni kautta, kuvatessamme Egenland-jaksoa siellä. Yllätys oli täydellinen isäni ajaessa minua Gislomista keskustaan liikenteen puuroutuessa jo Lidlin kohdalla. Mitä ihmettä? Pienessä Loviisassa? Silloin tajusin tapahtuman valtavan merkityksen Loviisalle. Ajatella, että joka vuosi useat asukkaat avaavat kirjaimellisesti kotinsa tuhansille ventovieraille. Loviisan vieraanvaraisuuden ilmentymä.”

  • …eye, hand and thought…                   sukellus menneeseen

    …eye, hand and thought… sukellus menneeseen

    Kun John, kiireestä kantapäähän suojavaatteisiin sonnustautuneena, penkoi Kotisataman vintin välipohjan täytteitä, löytyi rojun joukosta laatikollinen kouluvihkoja. Vanhoja vihkoja täynnä suomeksi, ruotsiksi ja venäjäksi kauniilla käsialalla kirjoitettuja harjoitustehtäviä. Kysyttäessä ei kukaan ole osannut kertoa, milloin, miksi ja kenen toimesta ne ovat vintille joutuneet. Selvää kuitenkin on, että laatikko on lojunut pölyisessä piilossaan kauan, vihkot ajoittuvat vuosien 1874 ja 1907 välille.

    Kauan on siitä, kun koululaiset ahersivat tunti tunnin perään harjoittelemassa sujuvaa ja kaunista käsialakirjoitusta välineenään puiseen varteen kiinnitettävä ja mustepulloon kastettava terä ja vielä kauempana menneisyydessä on aika, jolloin kynänä käytettiin hanhensulkaa.

    Olisiko Fortuna itse puuttunut asioihin, kun kävi niin, että juuri John ja Eija ostivat tämän Kotisatamaksi ristimänsä Jokikadun talon, yhden 1700-luvun linnoitusalueen jämäköistä hirsirakennuksista? Että juuri John remonttipuuhissaan löysi salaperäisen laatikon… John, jota vanhat laatikot, kirstut ja rasiat olivat kiehtoneet lapsesta lähtien?

    Ensimmäisen puisen rasian John osti lontoolaisesta antiikkikaupasta ja antoi lahjaksi äidilleen. Voi äitiä, joka ei yhtään ymmärtänyt, miten moinen kulunut ja pölyinen esine saattoi kiehtoa 12 -vuotista poikaa! Mikä siinä oli niin ihmeellistä?

    John tutki erilaisia kirstuja, niiden rakennetta, mekanismeja, joiden avulla laatikon sisään sai taitettua monenlaisia yksityiskohtia. Nuorena aikuisena hän valmisti niitä tilaustyönä ja toimitti halukkaille ympäri maailmaa. Erään kerran tilaajana oli Jane Austen museo, joka British Museumin suostumuksella oli hankkimassa omiin kokoelmiinsa kuuluisan 1700 -luvun brittikirjailijan työpöydän kopion.

    Kuvassa alinna kirjoitustasoksi avattu ja sen päällä pienempi, kokoontaitettu laatikko, jotka ovat kulkeneet Johnin mukana Loviisan Kotisatamaan.

    The Case of Writing Slope kätkee sisäänsä tasoja, lokeroita, toistensa lomaan asettuvia pieniä säilytysyksiköitä, kuten nahalla tai sametilla verhotun kirjoitusalustan, mustepullopidikkeen, kynäkotelon, jalat, joiden varaan rakennelman saattaa nostaa kirjoituspöydäksi. Tuollaisia matkalle kätevästi mukaan otettavia tarve-esineitä käytettiin ennen – siis niihin aikoihin, kun Loviisasta vasta oli tullut kaupunki, kun Kotisatamaa rakennettiin, kun kuljettiin ratsain tai purjelaivalla – eikä pelkästään kaunokirjallisten mestariteosten synnyttämiseksi, vaan vaikkapa kirjurin apuvälineenä sotakentällä.

    Hanhensulka vaihtui musteterään, täytekynä kuivamustekynään, kirjoituskone tietokoneen näppäimistöön… Eebenpuu, mahonki ja limetti korvautuivat kuttaperkalla, muovilla ja alumiinilla. Writing Slopen sijaan tuli Laptop.

    Mitä tapahtui Homo Sapiensille, viisaaksi kutsutulle ihmiselle, kädelliselle – ja kädellisen kirjoitustaidolle? Testaa itse. Voit tehdä sen vieraillessasi Kotisatamassa. Kynänterä ja muste välineinä.

    Jane Austenin Writing Slopesta löytyy kuvia muun muassa näissä osoitteissa:

    https://janeaustensworld.com/2009/04/09/jane-austens-writing-or-sloping-desk/

    https://fi.images.search.yahoo.com/search/…

  • Tähtikohde Villa Degerby

    Tähtikohde Villa Degerby

    Kun Aulis ja Asta vuonna 1996 ostivat talon Degerbynkadulta, edessä oli mittava ja vuosia kestävä remontti, jonka yhteydessä rakennuksen tilat kunnostettiin kellarista kattoon. Ideana remontissa oli selvitä mahdollisimman helpolla ja samalla kunnioittaa kaunista ja hyvin tehtyä, myös asemakaavalla suojeltua rakennusta.

    Nyt, lähes kolmekymmentä vuotta myöhemmin, Villa Degerby on yksi Loviisan Wanhat Talot -tapahtuman tähtikohteista – ymmärrettäköönpä maininta huomionosoituksena monivuotisesta toiminnasta LWT-kohteena tai tunnustuksena onnistuneesta kunnostusprojektista.

    Alun perin ilmeisesti 1908 valmistuneessa talossa oli kolme keittiön ja kamarin käsittänyttä asuntoa, kylmä vintti, joka myöhemmin oli otettu asuinkäyttöön. Asunnot oli yhdistetty ja yhdestä keittiöstä oli tehty saunaosasto. Sen lattia oli täysin romahtanut, joten remontti aloitettiin sen korjaamisesta. Välttämättömyystilojen ja asuinhuoneiden valmistuttua jatkettiin ulkopuolen kohentamisella.

    Yläkertaan pihan puolelle puhkaistiin ”kottarainen” ja parveke. Seinät maalattiin, katto korjattiin, piharakennusta ja rakenteita kohennettiin. Iso työ on ollut myös pihan ja puutarhan kehittäminen, josta Asta on vastannut: on pitänyt mm. poistaa isoja puita, pengertää raja-alueita, perustaa kulkuväyliä ja uudistaa suuri osa kukista ja muista kasveista. Vaikka pihassa on töitä tehty, niin puutarhan ”entistäminen” on kuitenkin vielä  kaukana tavoitteesta.

    Innostuin arkadeista eli katetuista pylväskäytävistä viimeistään 1980-luvulla. ”Degsussa” oli alun perinkin aika hyvä terassi, mutta sitä jatkettiin lasikuistilla käytettyjä ikkunoita hyödyntäen. Myös varastolle tehtiin oma arkadi.

    Aulis Tynkkynen lehteilee keittiön pöydän ääressä A Pattern Language -teosta* ja avaa sen sivulta, jolta löytyy rakennuksen arkkityyppistä ideaa havainnollistava hahmotelma. Sen on piirtänyt itävaltalaissyntyinen, Berkeleyn yliopiston professorina toiminut arkkitehti Christopher Alexander.

    Yksi aikamme suurmiehistä, niitä harvoja, joiden nimi muistetaan vielä sadan vuoden päästä, toteaa Aulis ja ryhtyy selvittämään a half-hidden garden -käsitteen merkitystä.

    Oven ei pitäisi aueta suoraan kadulta, vaan se olisi hyvä sijoittaa kätketymmin. Ensin tullaan portista sisään, sitten kierretään talon nurkalta pihan puolelle puutarhaan ja ulko-ovelle.

    Aulis Tynkkyselle Loviisa, sen kaupunkikuva ja rakennuskanta, ovat tuttuja sekä tutkimuskohteena että kotinurkkina. Pikkukaupunki Loviisa historiallisine arvoineen tarjosi 1990-luvulla kaupunginarkkitehtina toimineelle ”tradikselle” antoisan ammatillisen ympäristön ja aineistoa vuonna 2007 valmistuneelle Tori ja pikkukaupunki -väitöskirjalle.

    Minulle arkkitehtuuri on isomman avaruuden osa eikä päinvastoin. Koen lohdullisena, että arkkitehtuurin voi nähdä historiallisena jatkumona, mutta myös uutta luovana taiteena ja tieteenä

    .

    Kursivoidut tekstiosuudet on poimittu keskustelusta Auliksen ja Astan kanssa sekä teoksista:

    Tynkkynen. 2024. Arkkitehtuurin syövereissä. Maalaispoika rakentamisen ihmemaailmassa. BoD – Books on Demand.

    Tynkkynen. 2024. Loviisa – hyvä pikkukaupunki paremmaksi. BoD – Books on Demand.

    * Alexander, Ishigawa, Silverstein. 1978. A Pattern Language. Towns, Buildings, Constructions. Oxford University Press.

  • Myllykylän kartano

    Myllykylän kartano

    Viimeinen tieosuus, pätkä Alista Viipurintietä eli Suurta Rantatietä, jota pitkin matkaa on taitettu jo 1300 -luvulla ja josta 1700 -luvulla kehittyi merkittävä ja vilkkaasti liikennöity väylä Turun ja Viipurin välille, on lähes vain kuin kärrypolku. Se kaartaa Myllykylän kartanon vieritse, jatkuu pellon reunaan ja katoaa metsän laidassa näkyvistä. Jään raitin varteen hetkeksi ihailemaan lapsuuden muistot herättävää ketoa kissankelloineen ja lammashakaa aitoineen ennen kuin astelen pihalle.

    Myllykylän kartano perustettiin edellä mainittujen vuosisatojen keskipaikkeilla, samoihin aikoihin kuin viisi muutakin kartanoa näille seuduille. Loivasti viettävässä rinteessä tukevan kivijalan varassa seisova talo ei liene tilan alkuperäinen asumus, vaikka iäkäs onkin. Tämä kartanon päärakennus, alkujaan paritupa, on vanhimmilta osiltaan peräisin 1700-luvulta ja näkymä pihapiireineen ja tieosuuksineen maakuntakaavassa suojeltua merkittävää kulttuuriympäristöä .

    Kuten lähes kaikissa vanhoissa suomalaistaloissa, täälläkin remontointi on jatkuva tapahtumaketju, ei hetkellisesti ohimenevä vaihe. Parhaillaan maalataan ovia lähestyvää perhejuhlaa silmällä pitäen. Seison tovin porstuassa ihmettelemässä vanhaa lukkoa ja miettimässä, miltä tuntuisi sujauttaa siihen kuuluva avain taskuun… Vai kenties sitaista se pirrassa kudotun nauhan varassa vyötärölle roikkumaan Pohjolan Emännän tyyliin?

    Kestikievari, sepän paja, mylly, viinatehdas, sikala, munituskanala… Myllykylän kartanossa on vuosisatojen saatossa harjoitettu eri elinkeinoja, tarjottu palveluja ja tuotettu hyödykkeitä moneen tarpeeseen. Ajan vaatimukset ja muuttuvat olosuhteet ovat asettaneet kulloisenkin isäntäväen yritteliäisyyden ja kyvykkyyden kerta kerralta, uudestaan ja uudestaan koetteelle, milloin lain määräyksestä ylläpitämään kievaritoimintaa, milloin tuottamaan verottajan vaatimat vilja- ja jauhokiintiöt.

    Alun perin Kullan apukartanoksi perustettu tila onkin aikanaan ollut merkittävä työnantaja. Sen kattojen alla on moni muonamies ja ammatinharjoittaja löytänyt asuinsijansa ja tienannut leipänsä. Pitempäänkään tilalle asustaneiden, saati satunnaisten yöpyjien nimet eivät valitettavasti ole tallentuneet kirjoihin eivätkä kansiin, mutta tiedetään silti itsensä Augustin Ehrensvärdin vierailleen talossa näitä mantuja mittaillessaan.

    Tämän ja paljon muuta saan kuulla, kun nykyisin kartanoa emännöivät ja isännöivät Anna-Kaarina ja Ilkka Kippola kertovat tilasta taidehistorioitsijoiden tietämyksellä ja parinkymmenen remonttivuoden kerryttämällä kokemuksella. Tilalle nimen antanut myllynraunio jää minulta tällä kertaa kuitenkin näkemättä. Juuri, kun olemme lähdössä sitä katsomaan, päättää ilmojen haltija purkaa päivän mittaan kertyneet paineet ja höyryt ja lähettää ukkospilven sateineen ja salamoineen Myllykylän ylle.  

  • Kevätkokous Kiviniemen kartanossa

    Kevätkokous Kiviniemen kartanossa

    Loviisan Wanhat Talot -yhdistyksen kevätkokous pidettiin 13. kesäkuuta Kiviniemen kartanossa, jonne matkattiin bussilla: Kotkaan johtavalta moottoritieltä Pyhtään Malmisuontielle ja edelleen Huutjärventielle. Loppukilometrit ajeltiin Kiviniementietä etääntyen Loviisasta kaiken matkaa harvenevaa asutusta ja tihenevää metsää kohti.

    TÄRKEINTÄ ON KAUNEUS

    Kun bussi jätti meidät Kiviniemen tilalle johtavan kujanteen päähän, koin pikkuhiljaa siirtyväni myös aikaulottuvuudessa kauas totutusta arkisesta nykyisyydestäni. Valo siivilöityi kujanteen molemmin puolin kasvavien vanhojen pajujen latvusten läpi kullan ja hopean välkkeisenä kuin olisi yhtaikaa aurinko paistanut ja kuu kumottanut… Lumous otti minut valtaansa ja sen ote vain voimistui, kun pääsimme kujanteen päähän ja eteemme aukeni kartanon piha nurmikenttineen, valtavine puineen ja vuosisataisine rakennuksineen.

    Päärakennuksen viehättävästi rapistuneen ulkokuoren alta paljastui perinteisiä työtapoja kunnioittaen ja tunteja laskematta korjattu, viehättävästi vanhaa huokuva ja modernin elämänmenon tarpeisiin vastaava upean tilava koti. Isäntämme Hannu Rinne kertoi, että aiemmin pappilana toiminut rakennus olisi mahdollisesti siirretty paikalleen 1800-luvun alkupuolella, mitä oletusta vahvistaa talon niin sanottu karoliininen pohjakaava. Sellainen oli käytössä Ruotsi-Suomen virkataloissa 1700-luvulla.

    Miltä on mahtanut tuntua perustaa koti tänne Österlandin, Ruotsin Itämaan, itäisimpään kolkkaan, lähes asumattomien metsien keskelle? Millaisin varustuksin ja tottumuksin on valmistauduttu selviytymään täällä, pitkän kylmän talven ja lyhyiden kesien määrittämissä olosuhteissa?

    Tuohon aikaan kartanon ylläpitoon tarvittiin suuri joukko ihmisiä, niinpä alkuperäisiä rakennuksiakin on pihapiirissä kolme: päärakennus, emännöitsijän talo ja aitta. Ne ovat kaikki kunnostettu ja otettu käyttöön. Vaikuttaakin siltä, että kunnostamisen painopiste olisi siirtymässä ulkotiloihin, missä Jaanan ja Hannun luovuus ja tekemisen vimma jo nyt konkretisoituvat tyylikkäinä istutuksina ja puutarharakennelmina.

    Ihailen ja arvostan täällä näkemääni. Kaikkihan me vanhojen talojen kunnostukseen ryhtyneet tiedämme, millaisia ristiriitatilanteita hienovaraisestikin edetessä syntyy, kun samanaikaisesti tavoitteena on sekä suojella vanhaa että ratkaista nykyelämään liittyviä vaatimuksia. Miten välttyä uudistamisen innossa hävittämästä juuri sitä, mihin vanhassa alun perin viehtyi – lumoa? Mihin perustaa ratkaisunsa, mihin nojautua valintoja tehdessään? Perinnemestarin sloganista saattaisi löytyä pitävä ohjenuora: tärkeintä on kauneus!

  • Suojelija 2024

    Suojelija 2024

    Tiedätkö, ketä tulisieluista ideanikkaria ja pontevaa promoottoria saamme kiittää siitä, että meillä on Loviisan Wanhat Talot, Joulukodit ja Avoimet puutarhat?

    MARIA SCHULGIN, kahdennenkymmenennen LWT -tapahtuman suojelija on aloitteentekijänä ja primusmoottorina, yksin ja yhdessä muiden kanssa, käynnistänyt ja alkuun saattanut kymmenittäin hankkeita ja tapahtumia Loviisassa.

    Kun markka vaihtui euroksi ja vasta opeteltiin elämään 2000 -luvulla, päätti Maria muuttaa Loviisaan – ei siis Pariisiin tai Barcelonaan. Niitä hän, kulturelli kosmopoliitti, tiedottaja, kirjailija ja A-lehtien journalistiliiton palkitsema toimittaja, olisi aiemmassa elämässään saattanut kuvitella vaihtoehdoiksi Helsingille. Syitä muuttoon oli monia eikä päätöstä tarvinnut katua.

    Utelias ja tiedonhaluinen, ajassa kiinni pysyvä Maria katseli pikkukaupungissa ympärilleen kuin matkareportaasia tehden: Mitä täällä on sellaista, mitä ei ole muualla? Mitä sellaista voisi keksiä, mikä parantaa Loviisan tunnettavuutta?

    Perinnerakentamistapahtuma Wanhassa Wara Parempi eli WWP – sittemmin LWT – sai alkunsa Loviisan kulttuuri- ja ympäristöliikkeen puitteissa, Avoimet puutarhat yhteistyöstä Vesa Leivon kanssa… Idea toisensa jälkeen kehkeytyi hankkeiksi ja tapahtumiksi: syntyi Ruusujen hurmaa ja ruusuhäät, Pikkukaupungin pikkuväen ovet, Rantapuiston jatulintarha ja kansainvälinen kivipuisto, runopenkit, taidepenkit, Aleksanterinkadun räsymatot…

    Rakkain hankkeeni on LWT, tietenkin. Toimin tapahtuman sisällöntuottajana ja art directorina kymmenkunta vuotta. Rakas on myös runopenkit, rakkausrunoja keskustassa, meriaiheisia runoja rannalla ja pienvenesataman liepeillä, isänmaallisia laulurunoja harjulla… Minulle on tärkeää, että suurin osa ideoimistani jutuista on kaikkien saatavilla, 24 tuntia vuorokaudessa, 365 päivää vuodessa.

  • Energi!

    Energi!

    Föreningen Lovisa Historiska Hus valde energi som tema för år 2023. Urtråkigt ämne, var en omedelbar kommentar. Kan orsaken vara att energi mera sällan uppträder i mediernas rubriker eller som huvudämne i nyheterna och vid första påseendet är något som förorsakar problem snarare än något som löser dem? Eller är en orsak att då det gäller pris och tillgång på energi eller produktionssätt så överensstämmer inte nödvändigtvis de enskilda medborgarnas intressen med det som bäst gynnar den globala befolkningen och livsmiljöerna? Eller kanske helt enkelt att det som krävs för att förstå energi – helt enkelt kräver energi.

    Energi är ett mått på fysikalisk förändring, men måttet på energi är pengar. Det har du säkert noterat då du granskar hur du använder dina pengar, bland annat för boendeutgifter. Energifrågor kopplade till boendet väcker speciellt funderingar nu efter elmarknadernas “galna år” som har utmanat bostadsägarnas betalningsförmåga och efter att Europaparlamentet godkände ett lagförslag som strävar till att stimulera byggnadsrenoveringar och förbättra kännedomen om energiprestanda i byggnader.

    Enligt det godkända förslaget bör alla nya byggnader vara utsläppsfria från och med år 2028. Nya byggnader bör likaså utrustas med solenergiteknik senast 2028, om det är tekniskt möjligt och ekonomiskt lönsamt. I grundrenoverade bostadshus borde detta ske senast 2032. Ytterst strävar direktivet till att ha en bromsande effekt på klimatuppvärmningen. Som avslutning på det här stycket kan det passa med en kärnfull definition av det svårtydda energibegreppet: energi är en möjlighet till förändring.

    Vad tänker du på då du hör ordet energi? Vilka frågor dyker upp? Vilka känslor väcks till liv?

    En samling länkar, som innehåller lättillgänglig information

    Var och en inverkar på klimatförändringen genom sina vardagliga val. Den renaste och billigaste energin får man genom att spara energi. 40 procent av den totala energiförbrukningen kommer från boende.
    https://www.sll.fi/mita-me-teemme/kestava-elamantapa/tee-kestavia-valintoja/kestava-asuminen (finska)

    Byggnadernas energiprestanda: EU-parlamentet godkände ett lagförslag
    https://www.europarl.europa.eu/news/sv/press-room/20230310IPR77228/parlamentet-stoder-en-klimatneutral-byggsektor-senast-2050

    Bostadsbyggnader måste uppnå minst energieffektivitetsklass E senast år 2030 och energieffektivitetsklass D före 2033 på skalan A-G.
    Medlemsstaterna preciserar i sina nationella grundrenoveringsplaner vilka åtgärder som krävs för att uppnå målen.
    De nationella grundrenoveringsplanerna måste innefatta ett stödsystem, för att underlätta erhållandet av bidrag och finansiering.
    Medlemmarna i Europaparlamentet vill också ge medlemsländerna en möjlighet att anpassa nya mål beroende på om grundrenoveringen är tekniskt och ekonomiskt lönsam och om yrkeskunnig arbetskraft finns att tillgå.

    https://european-union.europa.eu/priorities-and-actions/actions-topic/energy_sv
    EU främjar aktivt övergången till en koldioxidfattig ekonomi. EU-lagstiftningen för energiområdet uppdateras som bäst, för att möjliggöra nödvändiga privata och offentliga investeringar i ren energi. Detta gagnar såväl miljön, nationalekonomin som konsumenterna.

    Strategin för Finlands långsiktiga renoveringsbyggande.
    https://ym.fi/korjausrakentamisen-strategia ( finska)
    Strategin för Finlands långsiktiga renoveringsbyggande berör bostads- och servicebyggnader, tillsammans 1,4 miljoner till antalet. Det uppställda målet är att minska byggnadernas koldioxidutsläpp med 90 procent från 2020 års nivå före år 2050.
    I strategin presenteras en översikt över Finlands byggnadsbestånd, målsättningar för energieffektiviteten, kostnadseffektiva renoveringsåtgärder och deras finansiering samt de politiska åtgärder, som främjar en renovering som gör byggnaderna energieffektiva och, vad gäller uppvärmning, koldioxidsnåla.

    Energicertifikat
    https://www.motiva.fi/sv/hem_och_boende/byggande/energicertifikat
    https://www.motiva.fi/files/16351/Mika_on_rakennuksen_energiatodistus_-esite_2018.pdf (finska)
    https://www.motiva.fi/files/16350/Energiatodistus_-_Lukuohje_2018.pdf finska)
    Energicertifikatet är ett verktyg för att jämföra byggnadernas energieffektivitet vid köp och uthyrning. Energicertifikat måste enligt lagen uppgöras för nybyggen då man anhåller om bygglov och för befintliga byggnader vid försäljning eller uthyrning.

    Riksomfattande energirådgivning
    https://www.motiva.fi/sv/hem_och_boende/energiradgivning_for_konsumenter
    https://www.motiva.fi/koti_ja_asuminen/kuluttajien_energianeuvonta (finska)
    Asiaa energiasta är en riksomfattande rådgivningsservice för konsumenter, där du kan få kunskap och ideer om hur en vardag i hemmet kan spara energi och skona miljö och klimat. Servicen upprätthålls av Motiva Ab. Om du önskar personlig energirådgivning skall du kontakta landskapets energirådgivare! Energimyndigheten finansierar regional energirådgivning i alla Finlands landskap utom Åland fram till 1.5.2025.

    Energivokabulär och-enheter
    https://www.motiva.fi/ajankohtaista/energiasanasto_ja_-yksikot (finska)
    En snabbguide till energibegreppen: Energiasanasto
    Energienheter: Teho- ja energiayksiköt

    Informationspaket om elavtal
    https://energiavirasto.fi/sv/information-for-hushall
    De finländska hushållen bekymrar sig över prisnivån på el, över tillgången på elavtal och om elen kommer att räcka till. Energimyndigheten har publicerat ett informationspaket om byte av elförsäljare, val av elavtal och andra problem på sina egna hemsidor.

    Information på flera språk på nätet
    https://www.motiva.fi/koti_ja_asuminen (finska)
    På nätet finns information om energisparande och hur man undviker elbrist på många språk på följande hemsidor:

    • Helsingfors stad upprätthåller Save Energy på finska, svenska, engelska, ryska, estniska, franska, spanska, turkiska, kinesiska, persiska, arabiska.
    • Åbo stad hustavlor för energisparande på följande språk: finska, svenska, albanska, arabiska,
    • engelska, kurdiska, persiska, somaliska, ukrainska, ryska.
    • Arbets- och näringsministeriet, information om energisparande på följande språk: finska, svenska, engelska, ryska, estniska, ukrainska, kinesiska, persiska, arabiska.
    • Myndigheternas och räddningsväsendets Power Outage: finska, svenska, engelska.

    Ännu några åsikter om EU-direktivet och dess följder.

    Europaparlamentets föredragande för EU-direktivet för byggnaders energiprestanda, Ciarán Cuffe (Greens/EFA, Irlanti), höll en presskonferens där han presenterar parlamentets ståndpunkt: “Prisökningarna på energi har gjort energiprestandan och sparåtgärderna ännu viktigare än tidigare. Byggnadernas energieffektivitetsåtgärder skär ner på elräkningarna och minskar vårt importberoende. Vi vill att den nya lagen minskar på såväl energifattigdom som utsläpp. ”Det är en tillväxtstrategi, som också skapar en mängd kvalificerade arbetsplatser inom olika sektorer som byggande, renovering och förnybar energi i Europa.”

    https://svenska.yle.fi/a/7-10030607
    Kommer direktivet att träda i kraft? EU-parlamentet godtog industriutskottets förslag i mars. Härnäst behandlar EU-kommissionen, EU-parlamentet och ministerrådet förslaget. Ministerrådet har kommit med många modifierande ändringsförslag, så förslaget kan ännu komma att ändras. Även Finland stöder mer moderata bestämmelser. Målsättningen att minska utsläppen är gemensam. Miljöministeriets miljöråd Maarit Haakana konstaterar också att förslaget till direktiv för byggnaders energiprestanda kan komma att ändras under förhandlingarna.

    Suomen Omakotiliitto ry
    https://www.sttinfo.fi/uutishuone/suomen-omakotiliitto-ry?publisherId=67340313
    https://www.omakotiliitto.fi/sv
    Småhusägarna föregångare
    Småhusägarna har redan varit föregångare för att minska energianvändningen i boendet, påpekar Marju Silander från Omakotiliitto. Jordvärme, luftvärmepumpar, solenergi och antalet luftvattenpumpar ökar kontinuerligt i hushållen på frivillig bas och med stimulans. Istället för tvång borde man absolut sporra hushållen och anvisa finansiering.

  • Hetki

    Hetki

    Helteen paahtaman nurmikon laidalta mäkimeiramimättäästä kuuluu surina, vähäisten ääni. Kuutamohortensian kermanvalkeasta kukkatertusta nousee hunajainen tuoksu. Päiväperhonen, auringon lähetti, tanssii pensaan ylle, hipaisee ylimmän kukkatertun laitakukkien terälehtiä helmuksillaan, istahtaa teriön keskelle.

    Teriön keskellä

    Seison lumoutuneena keskellä pihaa, tekemiseni unohtaneena, pysähdyksissä. Tässä. Nyt. Mikä merkillinen hetki, välähdyksenkaltainen kokemus. Hetki, joka sekä on että ei ole, joka livahtaa karkuun, muuttuu menneeksi tai tulevaksi ennen kuin huomaankaan ellen pidä varaani.

    Muutoksen hetki

    Mitä antiikin ajattelija tarkoittikaan kehottaessaan tarttumaan hetkeen? Pysähtymistä, sen oivaltamista, että mitään ei tapahtunut menneisyydessä eikä tapahdu tulevaisuudessa, että kaikki tapahtuu läsnä olevassa hetkessä? Että elämä on nyt.

    ”On kello yhdeksän kolmekymmentä paikallista aikaa.” *

    En muista koskaan nähneeni pihan ilmatilassa vastaavanlaista vilinää kuin näinä suloisen lämpiminä toisen koronavuoden heinäkuun päivinä: kukasta kukkaan huristelevat mettiäiset, äkkikiihdytyksin ja -pysähdyksin poukkoilevat kukkakärpäset, kulmikkain liikeradoin matkaa taittavat sudenkorennot, pistiäiset, mittarit ja kiitäjät, kukin tavallaan ja taidoillaan rientämässä eteenpäin. Suruvaippa, amiraali, nopsasiipi… Lähes kaikki tuntemani päiväperhoset ovat kesän kuluessa käyneet näyttäytymässä.

    Tauolla tangolla

    Havahdun, kun viisivuotias kutsuu minua. Hän on pysähtynyt tunnustelemaan paljasvarpain silkinsiloista, auringon lämmittämää ja helteen kuivattamaa hiekkaa pihapolun painanteessa. Kokeile mummi jalalla, tyttö kehottaa. Minä kokeilen, kipristelen varpaita hiekassa, tunnen lämmön ja maasta nousevan tuoksun ja samassa olen toisaalla, toisessa hetkessä, toisessa paikassa, valkosilkkinen hiekka jalan alla, heinät ja kissankellot polun varressa, sinisiiven tanssi auringon valokeilassa tantereen yllä.  

    Yksi niistä hetkistä

    ”Niin kauas kuin silmä siintää, täällä vallitsee hetki.

    Yksi niistä maanpäällisistä hetkistä

    joiden soisi jatkuvan.” *

    *Runositaatit: Wislawa Szymborska (Chwila) Hetki -runon säkeet;

    suomentanut Martti Puukko

  • Hetki

    Hetki

    Helteen paahtaman nurmikon laidalta mäkimeiramimättäästä kuuluu surina, vähäisten ääni. Kuutamohortensian kermanvalkeasta kukkatertusta nousee hunajainen tuoksu. Päiväperhonen, auringon lähetti, tanssii pensaan ylle, hipaisee ylimmän kukkatertun laitakukkien terälehtiä helmuksillaan, istahtaa teriön keskelle.

    Teriön keskellä

    Seison lumoutuneena keskellä pihaa, tekemiseni unohtaneena, pysähdyksissä. Tässä. Nyt. Mikä merkillinen hetki, välähdyksenkaltainen kokemus. Hetki, joka sekä on että ei ole, joka livahtaa karkuun, muuttuu menneeksi tai tulevaksi ennen kuin huomaankaan ellen pidä varaani.

    Muutoksen hetki

    Mitä antiikin ajattelija tarkoittikaan kehottaessaan tarttumaan hetkeen? Pysähtymistä, sen oivaltamista, että mitään ei tapahtunut menneisyydessä eikä tapahdu tulevaisuudessa, että kaikki tapahtuu läsnä olevassa hetkessä? Että elämä on nyt.

    ”On kello yhdeksän kolmekymmentä paikallista aikaa.” *

    En muista koskaan nähneeni pihan ilmatilassa vastaavanlaista vilinää kuin näinä suloisen lämpiminä toisen koronavuoden heinäkuun päivinä: kukasta kukkaan huristelevat mettiäiset, äkkikiihdytyksin ja -pysähdyksin poukkoilevat kukkakärpäset, kulmikkain liikeradoin matkaa taittavat sudenkorennot, pistiäiset, mittarit ja kiitäjät, kukin tavallaan ja taidoillaan rientämässä eteenpäin. Suruvaippa, amiraali, nopsasiipi… Lähes kaikki tuntemani päiväperhoset ovat kesän kuluessa käyneet näyttäytymässä.

    Tauolla tangolla

    Havahdun, kun viisivuotias kutsuu minua. Hän on pysähtynyt tunnustelemaan paljasvarpain silkinsiloista, auringon lämmittämää ja helteen kuivattamaa hiekkaa pihapolun painanteessa. Kokeile mummi jalalla, tyttö kehottaa. Minä kokeilen, kipristelen varpaita hiekassa, tunnen lämmön ja maasta nousevan tuoksun ja samassa olen toisaalla, toisessa hetkessä, toisessa paikassa, valkosilkkinen hiekka jalan alla, heinät ja kissankellot polun varressa, sinisiiven tanssi auringon valokeilassa tantereen yllä.  

    Yksi niistä hetkistä

    ”Niin kauas kuin silmä siintää, täällä vallitsee hetki.

    Yksi niistä maanpäällisistä hetkistä

    joiden soisi jatkuvan.” *

    *Runositaatit: Wislawa Szymborska (Chwila) Hetki -runon säkeet;

    suomentanut Martti Puukko

  • Kausivieraita kotinurkilla

    Kausivieraita kotinurkilla

    Musta muurahainen ilmestyy tiskipöydän kulmalle, kevään ensimmäinen. Pian jalkalistan alta kipittää esiin toinen ja hetimiten seuraava. Näistä ennusmerkeistä tiedän, että muutaman päivän päästä lattianrajassa käy vilinä kuin Länsiväylällä. Olisiko siis paras ryhtyä torjuntatoimiin ja häätää kutsumattomat vieraat saman tien vai odotella ja katsoa, miten tilanne kehittyy?

    Muurahainen, muurahainen, tuletko meille töihin?

    Kysyn Googlelta siitäkin huolimatta, että arvaan jo etukäteen, mitä Google vastaa: Muurahaisista pääsee eroon myrkyillä. Ja myrkkyjä onkin sitten monenlaisia, on rasioita ja kyniä, kasteluaineita, on suihkeita, sirotteita. Suihkeet ja sumutteet tappavat muurahaiset siltä seisomalta, neuvoo tuholaistorjunnan asiantuntija. Toimeen kannattaa ryhtyä heti, kun huomaa kotonaan ensimmäisen muurahaisen. Ammattilaisapuakin on toki saatavilla, jos kotikonstit eivät auta. Käytämme vahvoja myrkkyjä.

    Voi sentään! Näin aamupäivällä nokkosperhosen lepattelemassa talon vierustalla ja leppäkertun kömpivän esiin kivijalan kolosta. Paikasta, jossa tuholaistorjunta-asiantuntijan mukaan muurahaiset nimenomaan piileksivät ja jonne ainetta kannattaa kaataa reilusti. Sokkeliin suhautettu myrkky ei kuitenkaan ole täsmäase. Se tappaa valikoimatta ötökän kuin ötökän.

    Nokkosperhonen levähtää isotsinnian kukalla keskikesän lämmössä

    Keväällä ruuan houkuttamina keittiötiloihin ilmestyvät mauriaiset eli sokerimuurahaiset ovat vaarattomia ja katoavat yleensä vähin äänin kesän edetessä. Kausiluontoinen harmi, jos harmi lainkaan. Vähän niin kuin banaanikärpäset syksyllä. Tämän tietänevät myrkkykauppiaatkin. Siinäkin tapauksessa, että muurahaisten esiintyminen on yhteydessä rakennuksen mahdollisiin kosteusvaurioihin, ne ovat seuraus, eivät syy.

    Selailen hakukoneen tarjoamia otsikoita, uutisia ja keskustelupalstoja. Suhtautuminen kodeissa yleisesti tavattaviin pikkueläjiin vaihtelee suuresti. Yksien mielestä öttiäiset ovat harmiton muistutus siitä, että elämme luonnon keskellä silloinkin, kun lukitsemme kodin ulko-oven takanamme. Toiset saavat puistatuksia pelkästä ajatuksesta, että voivat joutua kohtaamaan hämähäkin tai sokeritoukan kotilinnan seinien sisäpuolella ja varautuvat puolustautumaan.

    Minäkö? Leppälovimittari, saanen esittäytyä.

    Eksyn surffailemaan, silmäilen, vilkaisen, lukaisen. Eräs otsikko ponnahtaa silmille kuin – no, sanotaan vaikka hyppyhämähäkki. Hyönteisten määrä vähenee vauhdilla. Tuoreen tutkimuksen mukaan lentävien hyönteisten määrä Saksassa romahti yli 75 % vain 27 vuoden aikana. Syynä ovat sopivien elinympäristöjen väheneminen sekä ympäristön yleinen kemikalisoituminen – etenkin tuholaisten torjunta-aineitten laajamittaista käyttöä pidetään selityksenä kehitykseen.

    https://yle.fi/aihe/artikkeli/2020/04/01/polyttajien-maara-on-romahtanut-ja-siita-voi-tulla-ihmiskunnan-kohtalonkysymys; https://suomenluonto.fi/maailman-hyonteiset-eivat-ole-katoamassa-seuraavan-sadan-vuoden-aikana/

    Kukkakärpänen koruna kuutamohortensian pitseissä.

    Entä sitten? Eikö tästä uutisesta voisi iloita ainakin, jos kuuluu siihen ryhmään ihmisiä, joita kaikkialla hyörivät, mönkivät, kipittävät, surisevat, vieläpä purevat ja pistävät ötit kammottavat? Asia ei ole niin yksinkertainen, ei missään nimessä eikä missään määrin yksinkertainen. Vaikka toiveinemme, taipumuksinemme, mielipiteinemme ja tahtomisinemme jakaudumme ryhmiin, luonnon olioina kuulumme samaan joukkoon, vieläpä kaikkien ötököiden ja itikoiden kanssa yhteiseen, monilukuiseen ja monilajiseen, toisistaan riippuvaisten elollisten joukkoon.

    https://www.europarl.europa.eu/news/fi/headlines/society/20200109STO69929/biodiversiteettikato-mista-se-johtuu-ja-miksi-siita-pitaa-olla-huolissaan; https://www.duodecimlehti.fi

    Minun muurahaisiani ei tapeta myrkyillä.