Yksi ja toinen vanhan talon omistaja haaveilee rakennuksensa entistämisestä tai kunnostamisesta perinnerakentamisen hengessä. Hankkeeseen ryhtyessään moni kuitenkin törmää heti alkuvaiheessa ilmeiseen ongelmaan: vanhoja rakennustapoja ja perinteisiä tekniikoita arvostavista ja osaavista ammattilaisista on pula. Tämän on tullut huomaamaan myös LWT -yhdistyksen puheenjohtaja Nina Wiklund, jonka puoleen usein käännytään kysymyksin ja neuvonpyynnöin. Niinpä päätimme esitellä kaksi Loviisan seudulla asuvaa ja toimivaa osaajaa.
Rautaparran rakentaja
Paja oli houkutin, joka sai sepäksi valmistuneen Kaleva Tikkamäen muuttamaan Helsingistä Ruotsinpyhtään Ruukkiin, aluksi rivitalon asukkaaksi. Kun myyntiin tuli viehättävä tontti Kymijoen rannalta, päätti Kaleva ostaa sen. Mielessä oli virinnyt suunnitelma siirtää vanha hirsitalo tontille. Kysely siirrettävästä rakennuksesta näytti tuottavan vesiperän, mutta sitten Joroisilta tarjottiin ostettavaksi pitkään tyhjillään seissyt talovanhus. Matka Savoon, ennestään tuntemattomaan Joroisten kuntakeskukseen oli pitkä, mutta onnekas. Kaupat tehtiin, kun mielenkiinnon kohde oli terveeksi ja kaikin puolin sopivaksi todettu. Siitä sai alkunsa Rautaparran uusi elämä.
Kalevankin elämässä kääntyi lehti, myös ammatillisessa mielessä. Sepän hommat jäivät ja perinnerakentamisesta tuli uusi työ. ”Oma taloni olisi mennyt polttopuiksi, ellen olisi siirtänyt ja pelastanut sitä. Kiinnostus heräsi kylläkin jo ennen talon siirtoa. Tämä lähtee perheestä. Isä ja veli rakensivat hirsimökkejä. Olin heidän mukanaan muun muassa kuorimassa puita”, kertoo Kaleva. Hänelle sekä vanhojen rakennusten säilyttämiseen että perinteisten työtapojen elvyttämiseen kytkeytyvät periaatteet määrittävät valintoja. ”Teen töitä sellaisissa kohteissa, joissa vaatimuksena on toteuttaa korjaukset vanhaa kunnioittaen muun muassa ilmanvaihdon ja hengittävyyden suhteen.” Panu Kailan Talotohtori sekä museoviraston korjausrakentamisoppaat kuuluvat Kalevan peruslukemistoon. ”Opiskelen nyt myös savirakentamista. Savirakenteilla on tutkitusti suotuisa vaikutus sisäilman laatuun. Parhaimmillaan materiaalia löytyy omasta pihasta.”
Rautaparraksi jo aikanaan Joroisissa nimetty talo on seissyt nykyisellä paikallaan vuodesta 2008 – pystytettynä, vaikkakaan ei viimeistä yksityiskohtaa myöten valmiina. Tärkeänä kimmokkeena rakentamishankkeeseen ryhtymiselle oli siis sopivan jokivarsitontin löytyminen. Paikka, jossa aiemmin oli sijainnut myllärin mökki, selvästikin odotti taloa. Pihapiirin tunnelma viehättää Kalevaa eikä hän halua muokata ympäristöä kuin sen verran, mikä on välttämätöntä. Joitakin kasveja, muun muassa maanpeittokasvit pikkutalvio ja skilla, löytyivät jo valmiiksi pihapiiristä. Keväisin on kiinnostava seurata, mitä maasta nousee.
Jos rakennuksen siirtoa harkitseva kysyisi Kalevalta, kannattaako urakkaan ryhtyä, hänellä olisi esittää vastakysymys: ”Miksi haluat tehdä niin?” Kaleva jatkaa omien kokemustensa pohjalta: ”Kallis ratkaisu tämä on, kalliimpi kuin vanhan korjaaminen ja parasta on, jos rakennus jää sinne missä se on. Siirtorakentaminen vaatii tutkimista ja työtä ja fiilistä, mielenkiintoa – ja paljon työtä. Tyytyväinen minä silti olen hankkeeseeni – se on osa elämää. Ei ole mielekästä katsoa peräpeiliin, vaan mennä eteenpäin.”
Puuseppää aina tarvitaan
”Koko ajan ihminen oppii ja oppii.” Päättelen, että tämä on Hans Ismaelin motto ja ohjenuora elämässä. ”Kaverilla oli iso talo remontoitavana. Hän pyysi minut avuksi, antoi työkalut ja ensimmäiseksi tehtäväksi työstää ikkunaa kymmenen senttiä kapeammaksi.” Hans hörähtää nauruun.
Siitä alkoi ura kirvesmiehenä. Tuolloin Hans oli jo valmistunut rakennuspuusepäksi kotikaupungissaan Rakveressa. Kiinnostus puun työstämisen oli virinnyt kouluiässä, kun Hans sai tilaisuuden osallistua puuseppäkurssille iltapäivisin tuntien jälkeen. Myöhemmin rakennustaitojen opiskelu jatkui muun muassa rappauskurssilla Tallinnassa. Puu materiaalina oli kuitenkin jo vienyt miehen ja rappaushommat saivat jäädä muiden tehtäväksi.
Aikansa Hans teki puusepän töitä toisen palveluksessa, mutta nyttemmin hänellä on oma yritys Puukoortidisain – vironkielinen nimi tarkoittaa puun pintamuotoilua. Vastuu kahden lapsen hoidosta vuoroviikoin lasten äidin kanssa sai Hansin ryhtymään yrittäjäksi. ”Isällä pitää olla aikaa huolehtia lapsistaan, kuljettaa päiväkotiin, kasvattaa.” Pitkiksi venyvät työpäivät ja epäsäännölliset työajat eivät tätä mahdollistaneet. Nykyinen järjestely, työnteko yrittäjänä ja yksityiselämä lasten isänä, mahtuvat paremmin samaan arkeen.
Tilaisuus ostaa talo saivat Hansin asettumaan Isnäsiin. ”Olin toisen palveluksessa ja sinne tuli työkeikka.” Pikkuhiljaa rakennus, alun alkujaan saunamökki, on kokenut perusteellisen remontin. Hansin mielimateriaali, puu, on sisätiloissa taipunut moneksi. Työhuoneen seinien kolmiulotteinen paneelipinta muodostuu yhdestätoista puulajista. Saunan eteisen katto koostuu puisista pyörylöistä. Jopa WC:n käsienpesuallas on puinen! Talon vieressä kasvava vanha tammi ei kuitenkaan koskaan päädy Hansin rakennusmateriaaliksi. ”En ikinä niin hullu ole, että sen kaataisin”, vannoo Hans siitä huolimatta, että puu tosiasiassa esti talon laajentamisen haluttuun suuntaan.
”Ehkä vielä joskus ostan vanhan talon ja kunnostan sen itselleni. Jokaisella vanhalla talolla on oma luonne”, toteaa Hans sujuvasti suomeksi. Erityisen mielellään hän ottaakin vastaan vanhan rakennuksen kunnostukseen liittyviä töitä. Tosin monenlaiset tehtävät kelpaavat miehelle, joka ei pitkään jaksa istua peukaloita pyörittelemässä, vaan saattaa isommilta kiireiltään ehtiessään ryhtyä vaikkapa entisöimään huonekaluja – sekin, kun häneltä sujuu.