Helteen paahtaman nurmikon laidalta mäkimeiramimättäästä kuuluu surina, vähäisten ääni. Kuutamohortensian kermanvalkeasta kukkatertusta nousee hunajainen tuoksu. Päiväperhonen, auringon lähetti, tanssii pensaan ylle, hipaisee ylimmän kukkatertun laitakukkien terälehtiä helmuksillaan, istahtaa teriön keskelle.

Teriön keskellä

Seison lumoutuneena keskellä pihaa, tekemiseni unohtaneena, pysähdyksissä. Tässä. Nyt. Mikä merkillinen hetki, välähdyksenkaltainen kokemus. Hetki, joka sekä on että ei ole, joka livahtaa karkuun, muuttuu menneeksi tai tulevaksi ennen kuin huomaankaan ellen pidä varaani.

Muutoksen hetki

Mitä antiikin ajattelija tarkoittikaan kehottaessaan tarttumaan hetkeen? Pysähtymistä, sen oivaltamista, että mitään ei tapahtunut menneisyydessä eikä tapahdu tulevaisuudessa, että kaikki tapahtuu läsnä olevassa hetkessä? Että elämä on nyt.

“On kello yhdeksän kolmekymmentä paikallista aikaa.” *

En muista koskaan nähneeni pihan ilmatilassa vastaavanlaista vilinää kuin näinä suloisen lämpiminä toisen koronavuoden heinäkuun päivinä: kukasta kukkaan huristelevat mettiäiset, äkkikiihdytyksin ja -pysähdyksin poukkoilevat kukkakärpäset, kulmikkain liikeradoin matkaa taittavat sudenkorennot, pistiäiset, mittarit ja kiitäjät, kukin tavallaan ja taidoillaan rientämässä eteenpäin. Suruvaippa, amiraali, nopsasiipi… Lähes kaikki tuntemani päiväperhoset ovat kesän kuluessa käyneet näyttäytymässä.

Tauolla tangolla

Havahdun, kun viisivuotias kutsuu minua. Hän on pysähtynyt tunnustelemaan paljasvarpain silkinsiloista, auringon lämmittämää ja helteen kuivattamaa hiekkaa pihapolun painanteessa. Kokeile mummi jalalla, tyttö kehottaa. Minä kokeilen, kipristelen varpaita hiekassa, tunnen lämmön ja maasta nousevan tuoksun ja samassa olen toisaalla, toisessa hetkessä, toisessa paikassa, valkosilkkinen hiekka jalan alla, heinät ja kissankellot polun varressa, sinisiiven tanssi auringon valokeilassa tantereen yllä.  

Yksi niistä hetkistä

”Niin kauas kuin silmä siintää, täällä vallitsee hetki.

Yksi niistä maanpäällisistä hetkistä

joiden soisi jatkuvan.” *

*Runositaatit: Wislawa Szymborska (Chwila) Hetki -runon säkeet;

suomentanut Martti Puukko