Musta muurahainen ilmestyy tiskipöydän kulmalle, kevään ensimmäinen. Pian jalkalistan alta kipittää esiin toinen ja hetimiten seuraava. Näistä ennusmerkeistä tiedän, että muutaman päivän päästä lattianrajassa käy vilinä kuin Länsiväylällä. Olisiko siis paras ryhtyä torjuntatoimiin ja häätää kutsumattomat vieraat saman tien vai odotella ja katsoa, miten tilanne kehittyy?

Kysyn Googlelta siitäkin huolimatta, että arvaan jo etukäteen, mitä Google vastaa: Muurahaisista pääsee eroon myrkyillä. Ja myrkkyjä onkin sitten monenlaisia, on rasioita ja kyniä, kasteluaineita, on suihkeita, sirotteita. Suihkeet ja sumutteet tappavat muurahaiset siltä seisomalta, neuvoo tuholaistorjunnan asiantuntija. Toimeen kannattaa ryhtyä heti, kun huomaa kotonaan ensimmäisen muurahaisen. Ammattilaisapuakin on toki saatavilla, jos kotikonstit eivät auta. Käytämme vahvoja myrkkyjä.

Voi sentään! Näin aamupäivällä nokkosperhosen lepattelemassa talon vierustalla ja leppäkertun kömpivän esiin kivijalan kolosta. Paikasta, jossa tuholaistorjunta-asiantuntijan mukaan muurahaiset nimenomaan piileksivät ja jonne ainetta kannattaa kaataa reilusti. Sokkeliin suhautettu myrkky ei kuitenkaan ole täsmäase. Se tappaa valikoimatta ötökän kuin ötökän.

Keväällä ruuan houkuttamina keittiötiloihin ilmestyvät mauriaiset eli sokerimuurahaiset ovat vaarattomia ja katoavat yleensä vähin äänin kesän edetessä. Kausiluontoinen harmi, jos harmi lainkaan. Vähän niin kuin banaanikärpäset syksyllä. Tämän tietänevät myrkkykauppiaatkin. Siinäkin tapauksessa, että muurahaisten esiintyminen on yhteydessä rakennuksen mahdollisiin kosteusvaurioihin, ne ovat seuraus, eivät syy.

Selailen hakukoneen tarjoamia otsikoita, uutisia ja keskustelupalstoja. Suhtautuminen kodeissa yleisesti tavattaviin pikkueläjiin vaihtelee suuresti. Yksien mielestä öttiäiset ovat harmiton muistutus siitä, että elämme luonnon keskellä silloinkin, kun lukitsemme kodin ulko-oven takanamme. Toiset saavat puistatuksia pelkästä ajatuksesta, että voivat joutua kohtaamaan hämähäkin tai sokeritoukan kotilinnan seinien sisäpuolella ja varautuvat puolustautumaan.

Eksyn surffailemaan, silmäilen, vilkaisen, lukaisen. Eräs otsikko ponnahtaa silmille kuin – no, sanotaan vaikka hyppyhämähäkki. Hyönteisten määrä vähenee vauhdilla. Tuoreen tutkimuksen mukaan lentävien hyönteisten määrä Saksassa romahti yli 75 % vain 27 vuoden aikana. Syynä ovat sopivien elinympäristöjen väheneminen sekä ympäristön yleinen kemikalisoituminen – etenkin tuholaisten torjunta-aineitten laajamittaista käyttöä pidetään selityksenä kehitykseen.

https://yle.fi/aihe/artikkeli/2020/04/01/polyttajien-maara-on-romahtanut-ja-siita-voi-tulla-ihmiskunnan-kohtalonkysymys; https://suomenluonto.fi/maailman-hyonteiset-eivat-ole-katoamassa-seuraavan-sadan-vuoden-aikana/

Entä sitten? Eikö tästä uutisesta voisi iloita ainakin, jos kuuluu siihen ryhmään ihmisiä, joita kaikkialla hyörivät, mönkivät, kipittävät, surisevat, vieläpä purevat ja pistävät ötit kammottavat? Asia ei ole niin yksinkertainen, ei missään nimessä eikä missään määrin yksinkertainen. Vaikka toiveinemme, taipumuksinemme, mielipiteinemme ja tahtomisinemme jakaudumme ryhmiin, luonnon olioina kuulumme samaan joukkoon, vieläpä kaikkien ötököiden ja itikoiden kanssa yhteiseen, monilukuiseen ja monilajiseen, toisistaan riippuvaisten elollisten joukkoon.

https://www.europarl.europa.eu/news/fi/headlines/society/20200109STO69929/biodiversiteettikato-mista-se-johtuu-ja-miksi-siita-pitaa-olla-huolissaan; https://www.duodecimlehti.fi

Minun muurahaisiani ei tapeta myrkyillä.