Eivät ole vuodet veljiä keskenään – eivätkä talvet varsinkaan. Aikamoisen arktisiin tunnelmiin saatiin herätä tammikuisena aamuna. Puhuri itse, talven henki, on ollut liikkeellä koko yön. Unenpöpperöisenä eteisen ikkunaan vilkaistessani kuvittelen, että kuistilla värjötellyt joulukuusi pyrkii sisään lämmittelemään.

Ulko-ovelta kurkatessani tiedän heti, mihin puuhaan tuota pikaa ryhdytään. Päästään testaamaan ulkorakennuksessa vuoden käyttämättömänä odottanutta lumilinkoa. Sitä aika hintavaa aparaattia, jota ei edeltävänä täysin lumettomana talvena lainkaan tarvittu, ei edes yhden koeajon vertaa. Nyt tarvitaan. Minä en kuitenkaan aio luopua lumikolasta, jonka avulla olen pitänyt pihapolut avoimina ja kulkukelpoisina – minä siis, kahden hengen taloutemme ainut muskelimimmi… Mies tarttukoon koneen sarviin ja kesyttäköön siitä apurin itselleen.

On aamuja ja aamuja – ja helmikuun aamuja. Yöpakkanen on sipaissut piharakennuksen ikkunaan kimmeltävät kuurankukat. Taideteos paljastuu silmieni eteen, kun avaan verhot ja on ihailtavanani nopeasti ohikiitävän tuokion. Aidan takaa kurkistava kevättalven aurinko, niin valjusti kuin vielä paistaakin, sulattaa pian pitsikuviot helmeileviksi pisaroiksi.

Kun ensisäteiden leuto lämpö yltää marjakuusen oksistoon, käynnistyy puun suojaan kätketyllä ruokinnalla kuhina. Vegaaniravintolan vakiovieraat, tali- ja sinitiaiset, pikkuvarpuset ja viherpeipot, tankkaavat ankaran pakkasyön ehdyttämiä energiavarastojaan. Jostakin paikalle pyrähtää yllättäen punarinta. Miten ihmeessä se on onnistunut sinnittelemään hengissä läpi hyytävänkylmien sydäntalven öiden? Mistä se, pääasiassa hyönteisravintoa käyttävä tiksuttaja, on mahtanut tarvitsemansa kalorit kerätä? Onneksi aamukattaukselta löytyy pikkuruiselle nokalle sopivaa hienojakoista pähkinämurskaa. https://suomenluonto.fi/kategoria/luonto/linnut/

Kesken hiihtoloman ja parhaan talviurheilukauden keksii Puhuri Hyytöläisen poika luikkia matkoihinsa. Yhdessä yössä kipuaa lämpömittarin elohopea tiukoista miinuslukemista yli nollan ja hienoisesti plussan puolelle. Ikkunasta avautuva maisema on hetkessä toinen, vettä valuva ja harmaa.

Maaliskuuta kohti mennään. Kevät keikkuen tulevi, sanoi äitini, jolla oli tarjota sananparsi tilanteeseen kuin tilanteeseen. Viikkoja onkin jo siitä, kun päivä kaamoksen syvimmän hetken jälkeen venyi kukonaskeleen verran pitemmäksi. Päivätär on saamassa yliotteen ikuisessa taistelussaan Kaamosta vastaan. Mitä voi Kaamos muuta kuin koota viitanliepeet, kohota siivilleen, paeta pohjoiseen ja tehdä tilaa kevään tulla. Siivilleen kohoavat talvehtimisseuduillaan vähitellen myös jo muuttolinnut suunnatakseen kohti pohjoisia pesimäseutujaan.

Tervetuloa linnut, tervetuloa kevät!