Astuessani sisään olen virittäytynyt odotukseen ja varautunut yllätyksiin. Tunnelma on sama kuin lähestyessäni tutustumisaikeissa toistaiseksi vielä vierasta ihmistä: pienet perhoset pyrähtävät tanssiin vatsan tienoilla.
Jo eteisessä aistin sen: Näissä huoneissa on eletty ja koettu paljon. Vuosikymmenet ja sukupolvet ovat seuranneet toistaan, lapset syntyneet ja kasvaneet aikuisiksi, aikuiset ikääntyneet vanhuksiksi, elämän meno talossa ja talon ympärillä vuoroin hiljennyt, vuoroin kohissut voimalla.
Makuuhuoneen verhottoman ikkunan läpi suodattuva valo on kirkasta ja lempeää, kumpaakin yhtä aikaa – vai kuvittelenko vain? Pieniä ruutuja kehystävien karmien maali on lohkeillut ja yksi lasiruuduista säröillä. Osuiko siihen kerran pallo? Nyt, vuosikymmenten jälkeen, mieleen pyrkivä muisto jaksaa jo huvittaa… Mahtoiko tämänkin ruudun särkijä joutua tekemään tuttavuutta Koivuniemen herran kanssa?
Keittiössä on hämärää ja koleaa kuin valo ja lämpö olisivat ikuisiksi ajoiksi kaikonneet talon sydämestä. Kun astun kynnyksen yli, lattialankut narahtavat haikeasti ja leivinuunin suuluukku loksahtaa auki. Hämmästyksestäkö, että joku tuli, että odotus ei ollutkaan turhaa? Että talo taas täyttyisi äänistä ja askelista, tekemisen meiningistä. Että joku tarvitsisi ja hoivaisi taloa, sen keittiötä ja uunia. Että talo saisi hoivata asukkaitaan, uuni jakaa lämpöään!
Jotain tuttua tavoitan talon tuoksussa – komeroon unohtuneen laventelipussin vienon viimeisen henkäyksen sekoittuneena nojatuolin jouhitoppausten aivastuttavaa aromiin. Ovilistan vierestä palkeenkielelle repsahtaneen köynnöskuvioisen tapetin alta vilkahtaa kaistale vaaleanpunaista, kuin vahingossa mekon pääntieltä paljastunut paidanolkain. Kuka mahtoi aikanaan valita tapetit, kuka kiinnittää ne entisten päälle? Kuka ihailla työn tulosta, antaa ohi kulkiessaan katseen viivähtää seinäpaperin somissa yksityiskohdissa, sallia sydämen läikähtää ilosta ja ylpeydestä?
Olohuoneen – salin – katon kipsirosetista puuttuu pala. Kuvittelen virattomana ja suojattomana riippuvan johdon päähän kristallikruunun. Kuvittelen aamuauringon ensisäteet osumaan valaisimen pisaranmuotoiseen kärkihelmeen ja siitä seinälle heijastuvan sateenkaaren pään ulottumaan juuri ja juuri huoneen nurkkaan. Siihen nurkkaan unelmoin ruusukuvioin koristellun kaapin ja kaappiin kauneimmat kahvikuppini.
