Blog

  • TALON HENKI

    TALON HENKI

    Astuessani sisään olen virittäytynyt odotukseen ja varautunut yllätyksiin. Tunnelma on sama kuin lähestyessäni tutustumisaikeissa toistaiseksi vielä vierasta ihmistä: pienet perhoset pyrähtävät tanssiin vatsan tienoilla.

    Jo eteisessä aistin sen: Näissä huoneissa on eletty ja koettu paljon. Vuosikymmenet ja sukupolvet ovat seuranneet toistaan, lapset syntyneet ja kasvaneet aikuisiksi, aikuiset ikääntyneet vanhuksiksi, elämän meno talossa ja talon ympärillä vuoroin hiljennyt, vuoroin kohissut voimalla.

    Makuuhuoneen verhottoman ikkunan läpi suodattuva valo on kirkasta ja lempeää, kumpaakin yhtä aikaa – vai kuvittelenko vain? Pieniä ruutuja kehystävien karmien maali on lohkeillut ja yksi lasiruuduista säröillä. Osuiko siihen kerran pallo? Nyt, vuosikymmenten jälkeen, mieleen pyrkivä muisto jaksaa jo huvittaa… Mahtoiko tämänkin ruudun särkijä joutua tekemään tuttavuutta Koivuniemen herran kanssa?

    Keittiössä on hämärää ja koleaa kuin valo ja lämpö olisivat ikuisiksi ajoiksi kaikonneet talon sydämestä. Kun astun kynnyksen yli, lattialankut narahtavat haikeasti ja leivinuunin suuluukku loksahtaa auki. Hämmästyksestäkö, että joku tuli, että odotus ei ollutkaan turhaa? Että talo taas täyttyisi äänistä ja askelista, tekemisen meiningistä. Että joku tarvitsisi ja hoivaisi taloa, sen keittiötä ja uunia. Että talo saisi hoivata asukkaitaan, uuni jakaa lämpöään!

    Kuvan maalaus P Leinosen Asetelma vuodelta 1931

    Jotain tuttua tavoitan talon tuoksussa – komeroon unohtuneen laventelipussin vienon viimeisen henkäyksen sekoittuneena nojatuolin jouhitoppausten aivastuttavaa aromiin. Ovilistan vierestä palkeenkielelle repsahtaneen köynnöskuvioisen tapetin alta vilkahtaa kaistale vaaleanpunaista, kuin vahingossa mekon pääntieltä paljastunut paidanolkain. Kuka mahtoi aikanaan valita tapetit, kuka kiinnittää ne entisten päälle? Kuka ihailla työn tulosta, antaa ohi kulkiessaan katseen viivähtää seinäpaperin somissa yksityiskohdissa, sallia sydämen läikähtää ilosta ja ylpeydestä?

    Olohuoneen – salin – katon kipsirosetista puuttuu pala. Kuvittelen virattomana ja suojattomana riippuvan johdon päähän kristallikruunun. Kuvittelen aamuauringon ensisäteet osumaan valaisimen pisaranmuotoiseen kärkihelmeen ja siitä seinälle heijastuvan sateenkaaren pään ulottumaan juuri ja juuri huoneen nurkkaan. Siihen nurkkaan unelmoin ruusukuvioin koristellun kaapin ja kaappiin kauneimmat kahvikuppini.

    Kuvassa tuntemattoman tekijän maalauksen yksityiskohta
  • Eija Keckman, kauneuden vaalija, puutarhuri ja torpan emäntä

    Eija Keckman, kauneuden vaalija, puutarhuri ja torpan emäntä

    Loviisan Wanhat Talot yhdistyksen hallitus valitsi vuoden 2026 ensimmäisessä kokouksessa uudeksi puheenjohtajakseen Eija Keckmanin. Tapahtumaan sen alkuvuosista lähtien osallistunut Eija vastasi muutamaan kysymykseeni kokonaisella tarinalla, josta tähän olen poiminut joitakin otteita.

    Aina minulla on ollut kaipuu vanhoihin taloihin.Yks päivä asun tällaisessa, ilmoitin ystävättärelle, kun 16-vuotiaina yhdessä kuljettiin ihmettelemässä Porvoon vanhan kaupungin rakennuksia.

    Ensikosketuksen ja oppikurssin perinnettä kunnioittavaan tekemisen tapaan Eija sai kunnostaessaan Porvoon Kirkkokadun varteen 1700-1800 -lukujen taitteessa noussutta talovanhusta. Siihen Eija oli 1980-luvulla asettumassa perheen perustettuaan. Elämävaihe vanhassa kaupungissa jäi kuitenkin lyhyeksi, kun monet haasteet ja käänteet kuljettivat häntä uusiin paikkoihin, uusiin taloihin ja koteihin.

    Puutarha-alan opinnot ja niihin liittyvät harjoitteluperiodit Englannissa avasivat kauneudesta hurmaantuvalle Eijalle seuraavalla vuosikymmenellä kiehtovan maailman. Kuljin Keski-Englannin maaseudulla kuin Liisa Ihmemaassa: Kyliä kylien perään, kartanoita ja linnoja puutarhoineen… Iso-Britannia on oikeasti maailman suurin ulkoilmamuseo! Englantilaiselle puutarha on rakkaudella vaalittu ylpeyden aihe. Inspiraatiota oman puutarhan laittamiseen haetaan viikonloppuisin yksityisten tai säätiöiden omistamista puutarhoista. Juuri tällaisiin vierailupuutarhoihin suuntautuneilla retkillä syttyi Eijan intohimo värikylläistä, maalauksellista ja samalla maanläheistä Cottage Garden -tyyliä kohtaan.

    Valmistumisensa jälkeen 2000-luvun alkuvuosina oli Eijalla monta rautaa tulessa. Televisiossa pyöri oma Pioni-ohjelma, luennoille ja messuille piti reissata milloin mihinkin päin Suomea, puutarhasuunnitelmat ja kirjahankkeet muhivat mielessä, tyttäret ja koiratkin vaativat osansa ajasta ja jaksamisesta. Hektisen menon keskellä alkoi versoa haave omasta tuvasta ja suomalaiselle maaperälle perustetusta Cottage Gardenista, paikasta, jossa sielukin saisi levätä. Seurasi etsintää ja kiertelyä myyntikohteissa.

    Tästä kaikesta tietämättömän, Ahvenkoskella sijaitsevan pienen punaisen torpan kohtalossa oli tapahtumassa käänne. Kuin sadun prinsessa se oli vuosikaudet uinunut piikkisten ruusupensaiden suojassa yksinäisenä ja lähes hyljättynä, kunnes eräänä päivänä remonteilla pilattuja taloja kyllästymiseen asti Porvoon-seudulla katsastaneen Eijan puhelimeen tuli soitto: Ruotsinpyhtäällä 1880-luvulla rakennettu, metsän laitaan tyhjilleen jäänyt torppa saattaisi tarjoutua ostettavaksi!

    Kun Eija ensi kertaa astui torpan kynnyspuun yli, hän tiesi heti: tässä se on! Pitkä ja mutkainen reitti oli kuitenkin vielä kuljettavana ennen kuin torpasta tuli Eijan oma. Kaupat tehtiin lopulta Wanhassa Wara Parempi -tapahtuman syntyvuonna 2005 ja heti seuraavasta kesästä lähtien Torppa puutarhassa on joka elokuu avannut ovensa LWT-vierailukohteena. Kuinkahan moni kävijä on vuosien saatossa torpan nurkalle ehdittyään henkäissyt kuin Eija ensivisiitillään: mitkä kivet!

  • Valoa kaamokseen!

    Valoa kaamokseen!

    Pian aukenevat Loviisan Wanhojen Joulukotien ovet! Vaikka maisema ei pitkän, sateisen syksyn päätteeksi verhoutuisi kimmeltävään kuuraan eikä hohtava hanki toisi loistettaan, niin kuin useimmat meistä varmaan joulun lähestyessä toivovat, tapahtumaviikonloppu sentään tuo valoa kaamokseen.

    Tämän blogin kuvasarja esittelee muutaman joulutalokohteen hieman totutusta poikkeavassa valossa, siis oikeastaan pimeässä. Tunnistatko talot ja pihat? Kuvien välistä löydät runoja ja riimejä, kuin säkeitä ja säkeistöjä tutunoloisista lauluista… Muistatko, mistä? Jutun lopusta löydät niin talojen kuin laulujenkin nimet!

    Tähden, tähdistä kirkkaimman
    mä toivoisin hohtavan taas joulun sanomaa.
    Tähden, tähdistä kirkkaimman
    mä toivoisin johtavan taas vuosisatain taa.
     
    Jospa tänä jouluna saa jälleen nähdä sen
    miten paljon merkitseekään piiri läheisten.
    Jotain joulurauhasta kun sydämiimme jää,
    uuteen vuoteen ystävyys voi meidät virittää.
    Mielen rauhaa sulle joka päivään toivoisin.
    Syttyy meille toivon tähti loistavin.
    Mielenrauhaa vuoden joka päivään!
    Joulu ainainen!
    Jo joutuu ilta ja tuuli käy
    yli tumman, synkeän salon.
    Hämy majan verhovi matalan
    ja rikkaan uhkean talon.
     
    Jollei jouluna ole lunta voiko joulupukki tullakaan?
    Hän ei pulkallaan pääse kulkemaan lumetonta pintaa maan.
    Jollei jouluna ole lunta kuorma-autonko lainaa hän,
    vaiko lahjoineen junan tungokseen pukin luuletko pyrkivän?
    Havaijin joulun tunnus ei oo kuusipuu eikä lunta puske joulukuu.
    Palmupuut ne meitä siellä tervehtii, aallot rantaan huuhtoutuu.
    Joulupukin reki siellä purjeen saa ja Petteri saa tuokioksi huilahtaa.
    Havaijilaiset jouluansa viettää aivan toisin kuin minä ja muut.
    Talot ja laulut:
    1 Villa Aaltosen pihatalo ja Tähti, tähdistä kirkkain
     – Kassu Halonen & Kisu Järnström
    2 Villa Degerby ja Lumivalkeaa
    – Petri Laaksonen
    3 Kuninkaanlampi ja Joulutaivas tähtineen
    – Have yourself a Merry Little Christmas; Hugh Martin &
      Ralph Blane, suom. Tarleena Sammalkorpi
    4 Villa Aaltonen ja Jo joutuu ilta
    – Jean Sibelius, Z Topelius, suom. Aino Suonio
    5 Villa Elma ja Jollei jouluna ole lunta
     – Pascal & Marks, suom. Saukki
    6 Vanha Makkaratehdas ja Joulu Havaijilla
     – R. Alex Andersson,
       suom. Pekka Sipilä
    7 Vackerbacka
     
     

  • Tehosekoittimestani en luovu!

    Tehosekoittimestani en luovu!

    Energia-aiheinen blogisarja, osa 3/X

    Montako piensähkölaitetta löytyy kodistani? Arvasit väärin. Arvasit alakanttiin. Lasketaanpa. Ja selvyyden vuoksi: Piensähkölaitteella tarkoitan tässä kaikkia niitä moninaisia vekottimia, joita ilman emme nykyään pärjää, vaikka näppärät esivanhempamme pärjäsivät mainiosti. Niitä, joiden perässä roikkuu sähköjohto tai jotka saavat virtansa laturin välityksellä pistorasiasta. Kooltaan ja painoltaan sellaisia, jotka voi kätevästi sujauttaa taskuun, käsilaukkuun tai reppuun ja kuljettaa mukanaan tai siirrellä pöydältä toiselle tai unohtaa kaappiin. Valaisimet jäävät tämän inventaarion ulkopuolelle.

    Tämä johtolankojen vyyhdin selvittely on edelleen kesken…

    Aloitetaan keittiöstä: leivänpaahdin, kahvinkeitin, vedenkeitin, sähkövatkain, sauvasekoitin, riisinkeitin, tehosekoitin, maidonvaahdotin, toasteri – yhdeksän. Siirrytään kylpyhuoneeseen: hiustenkuivaaja, sähköhammasharja, parranajokoje/sheiveri, harjakiharrin – neljä ellei peräti viisi. Kodinhoitohuoneen isoja koneita ei lasketa, mutta silitysrauta kyllä. Siis vain yksi. Eteisestä ei taida löytyä sitä yhtäkään… Paitsi ovikello, sekinhän vaatii sähkölatausta heläyttääkseen pimpominsa, sillä emme tietenkään nykyään viitsi kuunnella tuulikaapin vaiheilta kantautuvaa mekaanisen soittokellon sävytöntä pärähdystä – joten yksi lisää kokonaismäärään.

    Soittokellon hermokeskus

    Vaellus työ- ja makuuhuoneiden läpi kasvattaa saldoa: kaksi puhelinta latureineen, kaksi läppäriä, tabletti sekä näihin liitettävä erillinen CV-adapteri plus tulostin. Lastenhuoneen antiikkiosaston sähköjunarata (digiloikan ponnistusvaiheesta lähtien pahvilaatikkoon suljettuna). Ompelukone. Yhdeksän. YHDEKSÄN! Oh my God!

    Tää on tätä!

    Olohuoneen viihdekeskittymästä ei löydy telkkaria, mutta kasa menneiden vuosikymmenten äänentoistolaitteita kylläkin, muun muassa isoisän aikainen vinyylisoitin, rakkine, joka alun perin kuului stereoiksi kutsuttuun kokonaisuuteen. Sellainen piti kodissa olla ja sen säätämiseksi kuunneltiin Ylen radiokanavalta päivittäinen viritysohjelma: ”Nyt ääneni pitäisi kuulua epämääräisestä suunnasta ja nyt sen pitäisi häipyä lähes kuulumattomiin…”

    Eksyin aiheesta ja sekosin laskuissa.

    Olkkarissa, sen arkuissa ja piirongeissa, säilytetään edelleen paria cd-soitin-radioyhdistelmää ja vieläpä kotivarasuositusten mukaista patterikäyttöistä matkaradiota, vaikkakin ilman pattereita – viimeeksi mainittua ei sentään kirjata elektroniikkalistalle. Noin kolme.

    Arvaa, mitä on piilossa pitsiliinan alla – ja arvaa, miksi.

    Kodistamme löytyi siis, summa summarum, kaksikymmentäseitsemän (27) piensähkölaitetta, joiden lisäksi muutama jäi luultavasti löytymättä.

    (Onneksi tässä inventaariossa ei ollut tarpeen laskea sitä sähköllä käyvää välineistöä, joka on sijoitettuna piharakennuksen verstaaseen ja varastoon. Tiedäthän: porakoneet ja niin edespäin.)

    Johtolangat ja ratkaisu

    Elektroniikkahyödykkeiden käyttö ei tietysti ole ilmaista sen enempään meidän käyttäjien kukkaroa kuin maapallon energiavarojen riittävyyttä tai kestävyyttä ajatellen. Pienistä puroista syntyy iso virta. Tarjoan muutaman rahankuluun liittyvän tosiasian:

    Piensähkölaitteiden keskimääräinen energiankulutus on hyvin vaihtelevaa, mutta esimerkiksi kannettava tietokone kuluttaa noin 0,03, pöytätietokone 0,15, LED-televisio noin 0,08–0,16, pölynimuri 1,0, hiustenkuivain 0,04 ja kiharrin 0,3 kWh tunnissa. (https://www.nordicgreen.fi/energianeuvonta/laitteiden-sahkonkulutus/).

    Sähkönkulutus lasketaan kertomalla laitteen teho sen käyttöajalla: laitteen teho (kW) x käyttöaika (h) = laitteen kulutus (kWh)

    Jotkut laitteet kuluttavat sähköä myös stand-by -tilassa. Tyhjänä pistorasiassa kiinni roikkuva puhelimen laturi kuluttaa sähköä hukkaan 1,2 kWh vuodessa. Rahassa tämä tarkoittaa noin 30 senttiä. Yhden talouden kulutus ei vielä maata kaada, mutta kun tarkastellaan ”isoa kuvaa”, tilanne muuttuu: Suomen noin 6 000 000 puhelimen laturia kuluttaa hukkaan 7 200 000 kWh. Se vastaa 3 600 kerrostaloasunnon vuotuista energiankäyttöä.

    https://www.helen.fi/artikkelit/2024/kodinkoneiden-sahkonkulutus-kuinka-paljon-yleisimmat-kodin-sahkolaitteet-kuluttavat-sahkoa#TV

    Niin… Ja mitä tästä pitäisi ajatella? Sanopa se!

  • Normaaliaikaa ja valon poissaoloa

    Normaaliaikaa ja valon poissaoloa

    Viime viikonloppuna siirryimme talviaikaan, kun ”siirsimme kelloja taaksepäin” normaaliaikaan. Seuraavan päivän ilta alkoikin sitten kummallisen aikaisin. Kesken iltapäiväpuuhien tuli ykskaks pimeää… Miten yksi tunti voikin olla niin merkityksellinen? Ja miten syksyinen pimeys voikin olla niin pimeää!

    Pimeässä tuttu näkymä muuttuu vieraaksi, sillä siitä muistiin piirtynyt kuva on syntynyt valossa. Vai  voiko näkymästä tässä yhteydessä puhuakaan, kun oikeastaan emme näe pimeässä? Näkömmehän toimii nimen omaisesti valossa. Pimeys voidaankin määritellä ”koetuksi valon poissaoloksi.”*

    Kuljen tuhansia kertoja kuljettua reittiä pihan poikki keittiökasvitarhaan hakemaan viljelylaatikossa edelleen vihreänä rehottavaa persiljaa ilta-aterian mausteeksi. Muutama polun varteen sijoitettu aurinkokennovalaisin jakaa lyhyen syyspäivän aikana keräämäänsä valoa valjuksi kehäksi tyvelleen. Pääsen kompuroimatta perille. Katulyhdyn valokieleke ulottuu aidan takaa juuri sopivasti kasvilavan ylle, joten näen poimia muutaman mausteyrtin ja pari kylmänkohmettamaa etanaa, jotka autan matkalle muihin maisemiin.

    Valpastun. Mikä ihme rasahti täysvarjoon jäävässä piharakennuksen ja suuren vaahteran välisessä nurkkauksessa? Pakko tunnustaa: olen aina jossain määrin arastellut pimeää, kuvitellut, kuulostellut, sännännyt karkuun. Nuorena taisin yrittää ottaa pelon hallintaan, päästä niskan päälle muuttamalla vuodeksi asumaan yksin saareen, metsän keskelle.

    Moni sanoo inhoavansa tätä vuodenaikaa, etelän lumetonta kaamosta. Tosiasiassa tarvitsemme pimeyttä siinä kuin valoakin. Luonnoneliöinä olemme sopeutuneet valon suhteen vaihtelevaan elämään, päivään ja yöhön. Kulttuuriolioina olemme ottaneet ohjat omiin käsiimme. Soihtu, öljylamppu, kaasulamppu, hehkulamppu, energiansäästölampuksi kutsuttu pienloistelamppu, LED-valo… Olemme pyristelleet irti luonnonlakien määrittämästä niukkuudesta ylenpalttisen tuhlailuvaiheen kautta väistämättömään ja lähes ylivoimaiselta näyttäytyvään kohtuuteen.

    Kotipihassa ei oikeasti ole pimeää, ei sysimustaa pilkkopimeää. Kotikadullakaan ei ole täysin pimeää eikä rakennetussa kaupunkiympäristössä juuri missään. Niin tai näin, aurinkoisia kesäpäiviä ja hitaasti hämärtyviä alkusyksyn iltoja seuraavat marraskuun ehtoot ja yöt ovat täynnä koettua valon poissaoloa. Koettua kaipausta!

    Vastauksena kaipaukseen syttyvät pian Loviisan Wanhojen Talojen Joulun valot. Niistä taidankin kertoa lisää noihin aikoihin ilmestyvässä blogissani.

    *Löysin kursiivilla kirjoitetun määritelmän Sigri Sandbergin Pimeys-teoksesta, josta sain inspiraation tähän juttuuni.

  • Kotisatama elokuvan näyttämönä

    Kotisatama elokuvan näyttämönä

    Jossain on valo, joka ei sammu saa ensi-iltansa Suomen elokuvateattereissa maanantaina. Myös Kino Marilynin ohjelmistoon tuolloin tuleva filmi on loviisalaisittain huomion arvoinen, onhan osa sen kuvauksista toteutettu LWT-tapahtumasta tutussa Jokikadun Kotisatamassa. Näissä kohtauksissa päähenkilö, nuori muusikko, on vanhempiensa luona.

    Muilta osin Raumalla kuvattuLauri-Matti Parppeisen ohjaama elokuva on esitetty tänä vuonna Cannesissa rohkeitten, omaäänisten filmien ACID-sarjassa ja listattu kotimaassa yhdeksi syksyn mielenkiintoisimmista uutuuksista*.

    Kotisataman osalta teoksen kuvaukset ajoittuivat viime vuoden lokakuulle ja kestivät muutaman päivän. Tuotantoryhmä vallatessa talon omaan käyttöönsä lähtivät Eija ja John ”evakkoon.” Syksyn edetessä he ehtivät moneen kertaan jännittää, millaisissa olosuhteissa evakkoajan viettäisivät – intiaanikesän jälkilämmössäkö vai ensilumien tuiverruksessa?

    Säästä riippumatta luvassa oli normiarjesta poikkeavaa ja kevyesti ekstreemiä mökkeilyä metsän keskellä kaukana kaikesta. Loppujen lopuksi järjestely osoittautui molemmin puolin onnistuneeksi: Filmiryhmä sai tarvittavat otokset kuvattua. Perkinsit viettivät leppoisan syysloman.

    Loman lopuksi päättivät Eija ja John piipahtaa Raumalla saadakseen tuntumaa Jossain on valo -elokuvan varsinaisen kotikaupungin henkeen ja meininkiin. Länsirannikon pikkukaupunki vanhoine taloineen, kapeine kujineen, kahviloineen ja kivijalkapuoteineen tuntui toisaalta tutunomaiselta, toisaalta kuitenkin vieraalta – vähän kuin harvakseltaan tavattu, etäällä asuva serkku.

    Kuluneen kesän myötä pääsivät Eija ja John katsomaan valmiin elokuvan kutsuvieraille järjestetyssä erikoisnäytöksessä. Välitän tässä heidän kommenttinsa: Hyvä elokuva. Kannattaa katsoa!

    *Anton Vanha-Majamaa. Listasimme syksyn kuusi kiinnostavaa elokuvaa. Kulttuuri | Yle https://share.google/RCDFNQLj8E59MZeFk

  • Villa Pydén – rakennus- ja henkilöhistoriaa vanhassa Loviisassa

    Villa Pydén – rakennus- ja henkilöhistoriaa vanhassa Loviisassa

    Artikkeli ismo.hakkinen@sitowise.com

    Villa Pydénin rakennutti leipurimestari, kauppias ja Loviisan pormestari Gustaf Wilhelm Lindfors 1880-luvun alussa nykyisen Mariankadun ja Pitkäkujan kulmaan, jonka osoite on nykyisin Mariankatu 6, mutta silloin se oli vielä Suuri Rantakatu 8. Hän oli saanut kiinnikirjat kyseisen korttelin kahdelle muulle tontille jo 1872 ja Villa Pydénin osalta 1879. Lindfors oli tuolloin reilut 40-vuotias ja kolmatta kertaa naimisissa. Lindforsin kuoltua vuonna 1900 Villa Pydén jäi hänen nuoremmille pojilleen Knutille ja Arturille. Knutin varhaisen kuoleman jälkeen 1906 kiinteistön osaomistajaksi tuli vanhempi velipuoli Uno Lindfors.

    Sekä Uno että Artur ”Atte” Lindfors olivat sotilasuralla. Liiketoimet ja hyvä taloudenpito eivät heiltä kuitenkaan sujuneet, sillä he ajautuivat konkurssiin vuonna 1917. Velkojat ottivat haltuunsa Villa Pydénin ja myivät sen Kondrad Gustafssonille, jonka suvun hallussa kiinteistö oli vuoteen 1972. Silloin Björn Gustafsson ja Svea Ekqvist (os. Gustafsson) myivät rakennuksen tontteineen kiinteistöyhtiölle, jonka kautta se päätyi 1990-luvun lopulla Loviisan Palvelutalosäätiön omistuksen ja muutettiin nelipaikkaiseksi hoitokodiksi liikuntaesteisille. Kiinteistöyhtiön aikeena lienee ollut purkaa tontilla olleet rakennukset ja rakentaa tilalle kerrostalo, mutta yleisesti heikot talousnäkymät ja päättäväinen rakennussuojelu vesitti sellaiset suunnitelmat. Onneksi!

    Veljekset Pydén – Ensimmäiset pitkäaikaiset vuokralaiset

    Lindforsit tai Gustafssonit eivät tiettävästi asuneet Villa Pydénissä. 1890-luvun loppupuoliskolla taloon muuttivat vuokralaisina veljekset Karl Fredrik (synt. 1871) ja Adolf Edvard Pydén (synt. 1873). Pydénit asuivat talossa vuokralaisina ehkä jopa1930-luvulle asti, ja heidän mukaansa rakennus on nyt saanut uuden nimensä.

    Karl Fredrik oli naimisissa Maria Pydénin kanssa ja heillä oli ottotytär Gurli. Karl Fredrik mainitaan 1894 paikallislehdessä asevelvolliseksi ja palveluksen aikana Maria-vaimo ja Gurli-tytär asuivat Adolf Edvardin -veljen kanssa osoitteessa Suuri Rantakatu 30. Seuraavana vuonna Adolf Edvard mainitaan niin ikään asevelvolliseksi ja räätälioppilaaksi, vaikkei hän koskaan sitä ammattia tiettävästi harjoittanut.

    Asepalveluksen jälkeen Karl Fredrik sai työpaikan Loviisan kylpylän vahtimestarina ja monenlaisten huvitusten järjestäjänä. Lindfors toimi tuolloin kylpylän talousjohtajana, joten miehet tutustuivat toisiinsa ja Lindfors vuokrasi talon Suurelta Rantakadulta Pietarissa kasvaneille veljeksille. Pydénit olivat erittäin kielitaitoisia, sillä kumpikin nuori mies puhui sujuvasti ruotsia, suomea, venäjää, saksaa, ranskaa ja englantia. Kielitaidosta olikin varmasti hyötyä kylpylän kansainvälisten vieraiden palvelussa.

    Villa Pydén oli jaettu tuolloin kahdeksi asunnoksi. Karl Fredik asui vaimoineen ja tyttärineen kadun puolella ja Adolf Edvard pihan puolella olevassa pienemmässä asunnossa.

    Dramaattisia käänteitä

    Karl Fredrik kuoli yllättäen kesällä 1903 vain 32-vuotiaana. Perunkirjassa mainitaan talon vuokraksi sata markkaa kuukaudessa, mikä on nykyrahassa noin 600 €. Vainaja jätti jälkeensä aika vähän rahaa, joten nuoren lesken oli elätettävä itsensä ja tyttärensä. Maria alkoi pitää maitokauppaa ja muutti Itäiselle Tullikadulle. Siellä hän piti myös paria kolmea koulupoikaa täyshoidossa ja hankki siten lisätuloja. Maria Pydén menestyi ja perusti 1919 jopa kahvila-ravintolan osoitteessa Aleksanterinkatu 15. Adolf Edvard jäi puolestaan Suurelle Rantakadulle ja muutti kadun puoleiseen, suurempaan huoneistoon. Hän oli perinyt veljensä paikan kylpylän vahti- ja hupimestarina ja kadulle avautuvaan liikehuoneistoon hän perusti vuokrahuonevälityksen kylpylävieraille. Hän myi siellä myös puhelinkoneita.

    Kesäkuussa 1918 Adolf Edvard joutui purjehdusonnettomuuteen. Hän oli kahden kylpylävieraan kanssa purjehdusretkellä Loviisanlahden suulla, kun vene yllättäen kaatui ja miehet joutuivat veden varaan. He tarrautuivat vedessä lepäävään mastoon veneen ajelehtiessa rantaa kohti. Jossakin vaiheessa ranta vaikutti olevan niin lähellä, että toinen kylpylävieras uskaltautui uimaan sitä kohti. Mies uupui kuitenkin kesken matkan ja myöhemmin hänet löydettiin hukkuneena. Sillä välin Adolf Edvard ja toinen mies oli noukittu pahasti kylmettyneinä ohi purjehtineeseen veneeseen ja tuotu takaisin Loviisaan. Onnettomuudesta raportoitiin seikkaperäisesti paikallislehdessä.

    Lanko ja käly – hyvät ystävät loppuun asti

    Adolf Edvard ei mennyt koskaan naimisiin, mutta langon ja kälyn välit olivat läheiset. Heillä oli yhteisiä harrastuksia ja heidät mainitaan toimineen Loviisan taideseuran johtokunnassa 1914. Adolf Edvardin kuolinilmoituksessa vuonna 1938 mainitaan ensimmäisenä Maria ja sitten Gurli Wallén, tytär Pian ja aviomies Birger. Loviisalaiset arvostivat Maria Pydéniä uutterana ja kunnianarvoisena henkilönä ja hänen mielipiteitään siteerattiin paikallislehdessä vielä 1940-luvun puolivälissä.

    Villa Pydénin pihan puoleiseen asuntoon muutti 1904 Hulda Löfberg, joka ilmoitti ompelijattaren palveluista paikallislehdessä. 1910 siinä asui 23-vuotias herra Arvid Rönnberg Kirkkonummelta, joka ilmoitti lehdessä piian tarpeesta, ja pari vuotta myöhemmin herra A. Elgström, joka halusi myydä lastenvaunut. 1925 rouva Lindholm etsi koulutyttöä tai pientä koulupoikaa mielellään täysihoitoon ja tarjosi apuaan läksyjen tekemiseen, mutta kyse voi olla paikallislehden painovirheestä, sillä Selma Lindholm asui Suurella Rantakadulla numero 12. Vuonna 1946 Villa Pydénissä asui Loviisan seurakunnan varainhoitaja C. Hixén, joka piti siellä köyhäinapuun liittyvää vastaanottoa.

    Villa Pydénin rakennusvaiheita

    Villa Pydénin alkuperäinen suunnitelma ei ole tiettävästi säilynyt jälkipolville, mutta Loviisan rakennusvalvonnan arkistossa on kaksi muutospiirustusta 1800- ja 1900-lukujen vaihteesta. Ensimmäisessä esitetään portaikon lisäämistä Suuren Rantakadun puoleiseen julkisivuun ja ikkunan korvaamista pariovilla, jotta salia voidaan käyttää liikehuoneistona. Tässä vaiheessa katujulkisivussa oli vain kolme ikkunaa. Talon L-muotoinen runko vastaa nykyistä rakennetta ja pohjois- ja itäsiipien ”kainalossa” oleva kuisti vastaa 1900-luvun lopulla otetuissa valokuvissa olevaa rakennetta. Pohjoissiiven päädyssä on ikkuna, joka sittemmin peitetty.

    Toisessa muutospiirustuksessa lisätään kadun puoleiseen julkisivuun neljäs ikkuna ja itäsiiven päätyyn suuri lasiveranta. Piirustuksen mukaan pohjoissiiven päädyssä on ollut toinenkin ikkuna, jota esitetään poistettavaksi. Talo on jaettu kahdeksi asunnoksi, joilla on yhteinen porstua. Pihan puolella on huone ja keittiö sekä em. lasikuisti. Kadun puolella kolme huonetta ja keittiö sekä yhteys entiseen saliin, joka oli muutettu liikehuoneistoksi. Myöhemmin pihan puolella oleva lasikuisti korvattiin puolta pienemmällä vastaavalla rakenteella, jonka jäljet ovat edelleenkin pihan puoleisessa julkisivussa. Ikkunat on uusittu todennäköisesti joskus 1920- tai 1930-luvulla, mutta 1800-luvun lopun T-karmi ja ruutujako on säilynyt.

    Tontin pohjoissivulla oli alun perin pitkänomainen, puinen ulkorakennus ja se näkyy vielä 1930-luvun ilmakuvissa. 1955 se korvattiin funktionalistisella lisärakennuksella, jossa oli pukuhuone ja peseytymissauna, autotalli, kaksi halkoliiteriä ja käymälä. Julkisivuissa oli kaunis terastirappaus ja ikkunanpuitteet olivat lakattu ja ovet tervattu. Peltikatto oli maalattu kuparinvihreäksi.

    Vaihteleva värimaailma

    Villa Pydénin väritys on vaihdellut vuosikymmenien aikana. 1930-luvun ilmakuvat viittaavat valkoiseen tai vaalean harmaaseen sekä vähän tummempiin kuten esimerkiksi okran ruskeisiin nurkkalautoihin ja ikkunanpokiin. 1800-luvun lopulla olikin tyypillistä, että puukaupungissa sijaitsevan talon pääväri oli vaalea ja nurkka- ja ikkunalaudat vähän tummempia. 1990-luvulla otetuissa valokuvissa päävärinä oli tummanvihreä ja nurkkalaudat ja ikkunapokat olivat valkoiset. 1990-luvun lopulla pääväriksi valittiin lohenpunainen, nurkka- ja ikkunalaudat olivat harmaat ja ikkunapokat valkoiset. Kolmiväriyhdistelmä on kulttuurihistorialliselta kannalta oikeanlainen, kun kaksiväriyhdistelmä peilaa pikemminkin 1900-luvun lopun ihanteita. Raaputtamalla tehdyssä väritutkimuksessa nykyisen värin alta ei monin paikoin löytynyt muita värejä, mikä kielii siitä, että julkisivuverhoilua uusittiin 1990-luvun lopulla. Yhdestä kohtaa panelointia löytyi kuitenkin fragmentteja raaputetusta vihreästä väristä sekä sen alta okralla taitettu vaalean harmaa.

  • Brottas

    Brottas

    Puutarhakatu 24:ssä sijaitseva talo on verhoiltu yltä, päältä rakennustelinein. Aikamoisen temppuradan kautta on Jesper Lökforsin ja Johanna Karlssonin puikkelehdittava kulkiessaan edes takaisin remonttityömaallaan.

    Talo on saamassa uuden katon. Johanna esittelee vaaleina hohtavia vasoja, jotka kirvesmiestaitoiset remontoijat ovat itse veistäneet vanhaan malliin. Ilmat eivät aivan varsinaisesti ole suosineet kattohanketta tänä oikullisten säiden kesänä. Kun viikkokausia jatkunut sade lopulta taukosi taivaallisten vesivarastojen ilmeisesti viimein tyhjennyttyä, alkoi kaikki aiemmat lämpöennätykset haastava helle. Mutta katoltahan voi palata telineitä pitkin maan tasalle, mikäli porotus käy sietämättömäksi ja ryhtyä muuhun puuhaan – tekemistä työmaalla riittää.

    Jesper ja Johanna itse suhtautuvat niin ilmojenhaltijan oikkuihin kuin muihinkin remontointiin väistämättä kuuluviin yllätyksiin ja viivytyksiin kokemuksen tuomalla tyyneydellä. Tämä talohanke ei suinkaan ole heidän ensimmäisensä. Tavoitteena on nyt tehdä katto valmiiksi, toteaa Johanna kysyessäni aikatauluista. Jesper nyökkäilee. Meillä ei ole mikään kiire. Tekemisestä on tarkoitus myös nauttia. Tämä on meille elämäntapa.

    Syvennymme salin pöydän ääreen siirryttyämme juttelemaan sisätilaa ja huonejakoa koskevista suunnitelmista. Salin seinästä osa on avattu hirsikertaan asti. Kaivettiin sieltä esiin tapettikerroksia, kun halutaan mahdollisuuksien mukaan laittaa samantyylistä, mitä ennen on ollut. Keittiö on tarkoitus siirtää pihanpuoleisesta päädystä kadun varteen, sillä talon suojaisin ja rauhallisin tila halutaan varata makuuhuoneelle. Puuhella kyllä siinä muutoksessa menetetään, mikä on tietysti harmi, pohtii Johanna. Talon kauniit kaakeliuunit on ilman muuta tarkoitus säästää.

    Johanna ja Jesper levittävät pöydälle kuva-albumin ja tekstidokumentin, jotka saivat talokauppojen yhteydessä. Kaikessa lyhykäisyydessäänkin 1780-luvulta alkava historiikki välittää koskettavan tarinan ihmisistä, jotka elivät kerran tällä paikalla, heidän askareistaan, pyrkimyksistään ja kohtaloistaan. Varhaisimmista vaiheista tallentuneissa tiedoissa kerrotaan vain tontista ja sen asukkaista eikä siihen sisälly tarkkaa ajoitusta nykyisen Brottaksen rakentamisesta.

    Tontin omistus on siirtynyt milloin kaupan myötä, milloin perittynä, toisinaan harkiten, joskus pakon edessä. Taloa on laajennettu, kohenneltu ja kunnostettu, siinä ovat asuneet niin perhekunnat kuin muunlaisen sidoksen yhteen liittämät ihmiset: Lovisa-laivan ensimmäisellä Cadizin purjehduksella mukana olleesta merimies Hallmanista suutarimestari Mobergiin perheineen ja oppipoikineen ja edelleen kollegiasessori af Enehjelmin Sofia-leskeen, jonka seuraksi taloon muuttivat sukulaisnaiset Katrina ja Emeli… Niin, ja asuihan Puutarhakatu 24:ssä aikanaan myös eräs Verner Weckman, jonka mukaan talo sai nykyisen nimensä. Mutta tämä tarina loppuu tähän ja Weckmanista lisää toisen kerran.

  • Tapahtuman suojelija

    Tapahtuman suojelija

    Syntyjään Turunmaan saaristolainen ja enimmän osan elämästään lounaisessa Suomessa asunut Tomas Björkroth on pian vuoden ajan ehtinyt katsella loviisalaisnäkymiä kaupunginjohtajan silmin. Olen vieraillut ahkerasti Loviisan eri kulmilla tutustumassa paikkoihin ja ihmisiin ja rakentamassa verkostoja, hän kertoo Wanhat Talot -tapahtuman merkeissä sovitun tapaamisen alkajaisiksi.

    Työn myötä Loviisasta tuli hänen toinen kotikaupunkinsa. Kun Paraisilla sijaitseva omakotitalo kuitenkin edelleen kokoaa eri tahoilla opiskelevat ja työskentelevät perheenjäsenet mahdollisuuksien mukaan saman katon alle, merkitsee asumisratkaisu myös matkustelua kahden kaupungin välillä – kahden rannikon välillä. Meren äärellä koko elämänsä eläneelle meri on eräänlainen itsestäänselvyys, jotakin mitä ilman ei voi kuvitella olevansa. Toisaalta myös Pohjois-Karjala on tullut perhesiteiden myötä tutuksi niin Tomas Björkrothille itselleen kuin nyt jo aikuisiksi kasvaneille lapsilleenkin, mitä hän kertoo suuresti arvostavansa.

    Loviisan rakennukset ja kaupunkikuva nousevat luonnollisesti yhdeksi tapaamisemme puheenaiheeksi. Arvonsa mukaisesti kunnostettu raatihuone ja aivan erityisesti sen suuri sali, jossa istumme keskustelemassa, saa vuolaasti kiitoksia. Selväksi käy, että kaupunginjohtajalla on silmää tämänkaltaiselle kauneudelle. Vähättelemättä mitenkään alakaupungin merkitystä mietin Loviisan toria ympäröivien rakennusten muodostamaa kokonaisuutta… Onkohan tämä suomalaisittain melko ainutlaatuinen pikkukaupungin keskusta jäänyt kenties vaille ansaitsemaansa huomiota? Hyvä kysymys!

    Kylien kaupungista puhuttaessa keskustelu kääntyy Mikael Agricolan elämän ja merkityksen pohdinnaksi. Olen jäänyt miettimään, miksi Agricola ei ole saanut arvoistaan asemaa ja paikkaa muiden suomalaisten merkkimiesten rinnalla. Niin Suomen kielen kehittäjä kuin hän olikin, voisi olla tarpeen tuoda hänen elämäntyötään enemmän esiin myös ruotsinkielisessä mediassa. Tässä parhaansa tehneet paikalliset voimat voisivat tarvita valtakunnantason vetoapua.

    Seutukunnalta löytynyt moninainen aktiivisuus ja aito yhteisöllisyys ovat hämmästyttäneet uutta loviisalaista. Myös kulttuuritarjonnan runsaus ja paikallisvoimin toteutettujen tapahtumien kirjo saavat kiitokset. Entäpä Loviisan suurin vuotuistapahtuma, mitä mahtaa kaupunkimme isä siitä ajatella?

    Vastaus tähän taisi paljastua jo LWT-yhdistyksen hallituksen kysyessä, haluaisiko kaupunginjohtaja ryhtyä tapahtuman suojelijaksi. Epäilemättä ajatus konkretisoituu lähikuukausien aikana Tomas Björkrothin monenlaisten toimien muodossa.   

  • Katse yksityiskohtiin!

    Katse yksityiskohtiin!

    Monimuotoisia ikkunoita vaihtelevine ruutujakoineen, listoja ja kuvioleikkauksia, kulmia ja ulokkeita, pylväitä, friisejä, ornamentteja… Vuoden 2025 Loviisan Wanhat Talot -tapahtuman teema haastaa tarkentamaan katseen yksityiskohtiin, rakennuksista löytyviin pikkuhienouksiin. Kaikkeen siihen vanhoille rakennuksille luonteenomaiseen, mikä ihastuttaa ja kielii menneiden polvien rakentajien ja rakennuttajien ilmaisuhalusta, kekseliäisyydestä, taidosta, viitseliäisyydestä… Ajan hengestä, ”kauniista turhuudesta”, jota nykyisyydessä olemme jääneet kaipaamaan?

    Tämä kauniisti koristeltu uuni löytyy Puutarhakatu 18:sta….

    Maailma ja rakentaminen ovat muuttuneet meidän aikanamme enemmän ja äkillisemmin kuin tuhansina vuosina sitä ennen, toteaa Panu Kaila Talotohtori -kirjassaan ja jatkaa pohdintaa kysymyksellä, johon itse myös vastaa: ”Mitä yhteistä on kahdella suomalaisen kirkonkylän asuintalolla, jotka edustavat vuosisatamme alku- ja loppupuolta? Ei juuri mitään.” Hirsistä veistetty laudoituksella suojattu puutalo ja tehtaalla valettu tiilipinnoitettu elementtitalo eroavat toisistaan ihan kaikessa. Esteettisessä mielessä olennaisinta lienee suhde yksityiskohtiin, mietin kyseisen taloparin kuvaa katsellessani. Vaikka juuri tässä kuvattu näkymä on minulle vieras, kontrasti on valitettavan tuttu.

    … kuin myös takanreunukselta tilannetta tarkkaileva koira.

    Parin vuosisadan saatossa 1700-luvulta lähtien tyylikausi on seurannut toistaan jättäen jälkensä ja merkkinsä aikansa rakennuksiin. Ilman tyylikausien syvempää tuntemustakin voi yksityiskohtien perusteella päätellä ainakin jotakin rakennuksen iästä ja vaiheista. Tai sitten ei – moni ajanhampaan nakertama talovanhus on kolhujen ja korjausten seurauksena muokkautunut alkuperäisestä poikkeavaksi. Jokainen asukas muuttaa jotakin ja varsinkin rakennuksen sisällä näkyy historian kerroksellisuus.

    Nahkurinkuja kymppiin kuljetaan tämän portin kautta.

    Pikkukaupunki Loviisassa suurin osa vanhoista rakennuksista on omakotitaloja. Talon lisäksi kokonaisuuteen kuuluu yleisesti piha ja sen myötä kosolti yksityiskohtia: portti, kulkutie, ulkorakennus, huvimaja, istutukset. Näitäkin kannatta katsoa! Pihojen ja puutarhojen suhteen perinne taitaa olla vielä huomattavasti katkonaisempaa ja kirjavampaa kuin talojen, joiden rakentaminen on ollut luvanvaraista ja joiden suunnitteluun ja toteuttamiseen liittyviä dokumentteja on sentään tallennettu arkistoihin. Niinpä ”kansatieteilijä ja sosiologi löytävät nykypihoista elämänmuotojen sekoittumista: kartanon huvimaja työläiskaupunginosan pihalla, hirsiaitta funkishuvilan pihalla… Sääty-, perinne- ja tyyliasioita voi noudattaa tai unohtaa ne tietoisesti. Aina pihan ilmeeseen vaikuttavat kuitenkin maantieteellinen sijainti, ilmasto ja geologia.”

    Villa Aaltosen pihapiirissä on kolme kaunista vanhaa rakennusta ja viehättävä puutarha.

    ”Vanhasta talosta pidetään sen tunnelman takia, puhutaan talon hengestä. Yhtä tärkeä on paikka: pihapiiri ja miljöö.”

    Kotisatamaan saavutaan kauniin kuistin kautta.

    Kursivoidut sitaatit:

    Rinne Hannu. 2010. Remonttikirja. WSOY, s. 20, s. 54-56.

    Kaila Panu. 2003. Talotohtori. WSOY, s. 11.

    Teppo-Pärnä Viri. 2008. Portilta porraskivelle. Rakennusperinteen ystävät, s. 60.

  • Nissas

    Nissas

    Talot pysyvät paikallaan, vaikka ihmiset muuttavat, tulevat ja menevät, on tapana ajatella. Näinhän ei kuitenkaan yksiselitteisesti ole. Talotkin muuttavat, jos niikseen tulee, vaikkakaan eivät sentään omin voimin. Hommansbyn raitin varteen kuin luonnostaan kasvanut ja peltomaisemaan juurtunut Nissas on tästä oiva esimerkki*.

    Pontus Kyander ja Helena Björk Kyander löysivät 2020-luvun alussa juuri toiveitaan vastaavan kodin itäuusmaalaisesta pikkukylästä etsittyään mieleistään taloa alun perin aivan toisesta suunnasta. Ostopäätös oli yksimielinen ja syntyi vaivatta – talo kun tuntui ensinäkemältä juuri siltä oikealta.

    Komean hirsirakennuksen historia ulottuu 1700-luvun puoliväliin, jolloin sen peruskivet istutettiin Elimäen maaperään. Alun perin pappilaksi rakennetun talon uusi elämänvaihe alkoi satakunta vuotta myöhemmin siirron myötä nykyisellä paikallaan Hommansbyn kylässä.

    Talon huonejako noudattaa karoliinista pohjakaavaa, jossa rakennuksen keskellä kadun puolella on kaakeliuunilla lämmitettävä suuri sali ja eteinen sekä rakennuksen kummassakin päädyssä pienemmät huoneet. Tämä pohjakaava yleistyi Suomessa 1730-luvulta alkaen ensin kartanoissa ja virkataloissa kuten pappiloissa ja upseerien asunnoissa ja tuli myöhemmin suosituksi etenkin 1800-luvun empiretyylisissä kaupunkitaloissa.

    Parasta talossa ovat lattiat, ikkunat ja ovet, toteaa Pontus Kyander – siirron yhteydessä ikkunoita korotettiin ruudun verran samalla, kun huonekorkeutta lisättiin.

    Maalaismaisema on Helenalle mieleinen ja Hommansbyn kyläraitti sopivassa määrin rauhallinen. Jäin muuton aikoihin äitiyslomalle ja minulla oli aikaa lastenvaunuja työnnellessäni tutustua kyläläisiin. Meidät otettiin ystävällisesti vastaan. Tänne on ollut helppo kotiutua, muistelee Helena.

    Avoimet maisemat ovat tutkitusti suurelle osalle ihmisiä mieleisiä. Ne koetaan turvallisiksi ja rauhoittaviksi.
    ”Katseen maisemaa rajaa kehys. Kehyksen sisällä on se, mitä katsoja pitää olennaisena.”**
    Pihanäkymää rajaavilla talousrakennuksilla navettoineen ja aittoineen voisi olla paljonkin kerrottavaa menneistä vuosista ja tuolloisista elämisen ehdoista.

    Kuvittelin edellistä juttua kirjoittaessani, että Wanhojen Talojen tapahtumalle vuodeksi 2025 valittu teema yksityiskohdat, olisi ongelmaton ja yksiselitteinen: listoja ja kuvioleikkauksia, kulmia ja ulokkeita, pylväitä, friisejä, ornamentteja… Mutta, mutta… Sohvan päätyä koristava puinen nuppi on toki mielenkiintoinen koriste, yksityiskohta, vaan voisiko myös itse sohvaa pitää sellaisena, siis suhteessa huoneen kokonaisuuteen, tai ikkunaa tai ovea – eivätkö ne olekin suuren rakennuksen yksityiskohtia? Entä koko talo… Yksityiskohta maisemassa?

    Kirjastossa on kirjojen lisäksi paljon muutakin kiinnostavaa.

    * Loviisan Wanhojen Talojen tapahtumassa on mahdollista tutustua siirrettyihin taloihin useammankin esimerkin voimin. Ahvenkoskella sijaitseva Rautaparta, Ympyrätien varrelle noussut Villa Mamuli sekä Villa Voima-Vahtila Malmgårdissa ovat kaikki talovanhuksia, jotka aikansa tutulla maaperällä seistyään pääsivät vanhoilla päivillään aivan uusiin maisemiin.

    ** Yrjö Haila. 2006. Maiseman todellistumisesta. Teoksessa Maisema. Kiasma, Kokoelmat Collections.

  • Hyvästi öljy ja kivihiili, tervetuloa maalämpö tai muulämpö!

    Hyvästi öljy ja kivihiili, tervetuloa maalämpö tai muulämpö!

    Fossiilisista polttoaineista ja hiilidioksidipäästöistä pyristellään eroon kaikkialla maailmassa. Euroopan unionin ilmastolain vuoden 2030 päästövähennystavoite on 55 prosenttia ja ilmastoneutraalius vuoteen 2050 mennessä on unionia laillisesti sitova tavoite.

    Silmiini osui äskettäin pysähdyttävä uutisotsikko: Historiallinen hetki Helsingissä: kivihiili jäi menneisyyteen – Salmisaaren kivihiilivoimalaitoksen toiminta on päättynyt. Voimalaitoksen sulkemisen myötä Helsingin kaupungin päästöt pienenevät 30 prosenttia. ”Siirryimme 1.4. uuteen aikakauteen paitsi Helsingissä, myös koko Suomessa”, kertoo Helen-energiayhtiön johtaja Timo Aaltonen blogissaan. Voimalan sulkeminen pienentää koko Suomen kasvihuonekaasupäästöjä lähes kaksi prosenttia. Lakiin perustuen kivihiiltä ei ylipäänsä enää ole mahdollista käyttää energiantuotannossa 1.5.2029 jälkeen.

    huutiset/2025/, https://www.helen.fi/blogi/2025/silla-jolla-on-tahtoa-loytaa-myos-keinot-helsinki-viimein-vapaa-kivihiilesta, https://www.hs.fi/helsinki/art-2000011137179.html

    Mitä isot edellä, sitä pienet perässä – ja joskus toisinkin päin

    Rakennukset käyttävät noin 30 prosenttia Suomessa kulutettavasta energiasta ja niin ikään 30 prosenttia maamme kasvihuonekaasupäästöistä aiheutuu rakennusten lämmityksestä. Päästöjen hillintä perustuu energiankulutuksen pienentämiseen ja energiatehokkuuden parantamiseen. Öljyn tai maakaasun korvaaminen uusiutuvalla energialla vähentää paitsi päästöjä, myös kustannuksia.

    Tämä soma ja vielä hyväkuntoinen poltin kierrätettiin Pirkanmaalle uusiokäyttöön

    Oman talomme öljypannu varusteineen oli aikansa elänyt, mihin havahduimme vuoden 2019 lopulla. Ankaran pohdinnan jälkeen päädyimme hyväksymään tämän tosiasian – kaikessa harmittavuudessaan, sillä emme olleet talon ostovaiheessa tulleet asiaa ajatelleeksi– sekä selvittämään mahdollisuutta siirtyä maalämpöön.

    Aiemmissa remonttivaiheissa tutuksi tullut ja luotettavaksi osoittautunut paikallinen putkifirma saatiin hankkeen toteuttajaksi. Sopiva lämpökaivon paikka löytyi vain kolmen metrin päästä talon nurkalta. Kun tarvittavat luvat oli hankittu, järjesti putkiliikkeen omistaja paikalle poraajan ja arveli valmista syntyvän kolmessa päivässä. Toisin kävi. Ahkera, vironkieltä puhuva urakoitsija painoi työtä varhaisaamusta yömyöhään – ja valmista tuli. Valittu paikka oli optimaalinen. Ohuen pintakerroksen alla piili syvälle uumeniin ulottuva kallio. Arkioletusten vastaisesti maalämpökaivo syntyy nimittäin kallioon vähemmällä vaivalla kuin pehmeään ainekseen, johon porattaessa syntyvä onkalo on samalla putkitettava.

    Olisiko muinaisaikainen jättiläiseläin syntynyt uudestaan porauslaitteena?

    Kun jääkaapin kokoinen ja näköinen lämmönvaihdin hiluineen ja lisukkeineen oli asennettu kellarin pannuhuoneeseen, hyräytettiin lämpölaitos käyntiin. (Joku koneisiin ja laitteisiin perehtynyt ja ihastunut osaisi kertoa tämän toisin sanoin, mutta summa summarum: systeemi toimi silloin ja toimii edelleen hyvin.) Reilun parinkymmenen tuhannen euron sijoitus ”maksaa itsensä takaisin” kymmenessä vuodessa – maasta tuotettu lämpö kun sinällään on ilmaista. Laitteiden pyörittämisestä sentään aiheutuu jonkin verran kuluja.

    Tervetuloa maalämpö!
    Maalämpösysteemilaitteet päihittävät öljylämpövekottimet mennen, tullen myös estetiikaltaan.

    https://finland.representation.ec.europa.eu/uutiset/valtaosa-ilmastotoimista-tehtava-alueilla-ja-paikallisesti-2025-03-06_fi?prefLang=en

    Avustus öl­jy­läm­mi­tyk­ses­tä luopumiseksi on päättymässä – tukea ehtii hakea vielä hetken

    Valtakunnassamme on jo usean hallituskauden ajan kannustettu kiinteistönomistajia ilmastotalkoisiin ja energiaremontteihin. Politiikka avustusten suhteen sen sijaan on ollut poukkoilevaa. Onnistuimme ajoittamaan oman hankkeemme niin, ettemme avustusta saaneet. Siitäkin huolimatta olemme tyytyväisiä, että ryhdyimme toimeen heti – siis oikeaan aikaan.

    Taas on oikea aika! Omakoti- ja paritaloihin voi jopa saada ELY-keskukselta 4 000 tai 2 500 euron avustuksen öljy- tai maakaasulämmityksestä luopumiseen vielä tämän kevään 2025 aikana. Avustettavien remonttien on oltava valmiita viimeistään 31.8.2025. Myöntämisen edellytyksenä on, että öljy- tai maakaasulämmitysjärjestelmä poistetaan rakennuksesta. Näille on monia vaihtoehtoja ja vertailu kannattaa.

    https://www.motiva.fi/ajankohtaista/tiedotteet/2025/,

    Tämän enempää ei 176 metriä syvästä maalämpökaivosta jäänyt näkyviin ja tämäkin vähä katosi pikkuhiljaa.

    Valtakunnallinen Asiaa energiasta -neuvonta

    Ja apua ja neuvoja on myös tarjolla! Asiaa energiasta on valtakunnallisen kuluttajien energianeuvonnan palvelu, josta saat tietoa ja ideoita siihen, millaista on energiaa, ympäristöä ja ilmastoa säästävä arki kotona. Palvelua ylläpitää Motiva Oy ja se on kotitalouksille ja taloyhtiöille maksutonta.

    Kysy energianeuvojalta:

    • Lähetä kysymyksesi sähköpostitse osoitteeseen kuluttajaneuvonta@motiva.fi
    • Lähetä viesti energianeuvojalle Messengerissä Facebook-sivultamme Asiaa energiasta – Facebook
    • Soittamalla energianeuvojalle, puhelinneuvonta on avoinna maanantaisin ja perjantaisin klo 9-12 puh. (09) 6122 5150. Puhelu maksaa tavanomaisen puhelun verran.

    Alueelliset energianeuvojat maakunnissa antavat puolueetonta ja maksutonta tietoa energiatehokkuuden ja uusiutuvan energian lisäämisen keinoista lähellä sinua. Toiminnan rahoittaa Energiavirasto.

    Kymenlaakso, Päijät-Häme, Uusimaa: Ramboll tarjoaa puolueetonta energianeuvontaa kolmen maakunnan alueella kunnille, kuntalaisille ja pk-yrityksille. Energianeuvonnan puhelinpäivystys on tiistaisin klo 9.00–12.00, puh. 044 901 6341. Vastaamattomiin puheluihin palaamme mahdollisimman pian.

    https://www.motiva.fi/koti_ja_asuminen/asiaa_energiasta_-_kuluttajien_energianeuvonta