Kauppiaantalo

10
kyläkohde

Kauppiaantalo

keräily puutarha tapetit värit vintage yksityiskohdat
QR → ranneke

Vain nettilipun vaihto rannekkeisiin; ei lipunmyyntiä.

Huom! Nettilipun QR-koodin voi käyttää vain kerran.

”Etsimme talvimökkiä Pyhtään ja Helsingin väliltä. Olimme lujasti päättäneet, että puutarha ei saa vaikuttaa ostopäätökseen, sillä olimme aiemmin ostaneet pihan perusteella kesämökin ja rakennuksen kunto oli sen mukainen. Ihan mikä tahansa paikka ei meille kelvannut – pientä jujua kaivattiin. Talomme pihapiirissä on 1950-luvulla rakennettu kauppa ja siihen sitten rakastuimme.”

Talon alun perin 1800-luvun lopulla rakentanut kauppias sekä asui että piti myymälää siinä. Seuraava omistaja laajensi 1930-luvulla asuintiloja ja rakensi 1950-luvulla tien viereen uuden kaupparakennuksen. Vintage lifestylemyymälä Villin Kanalan myötä tontille asettuivat vuonna 2022 järjestyksessä siis jo kolmannet puodinpitäjät.

Kauppiaantalon tunnelma on värikäs ja leikkisä. Sisustus periytyy pääasiassa 1950- ja 1960 -luvuilta ja puutarhan perältä löytyy tuon ajan pakkauksia esittelevä kauppamuseo. Rakennusta ympäröivän kahdentuhannen neliön kukkapuutarha on täynnä kierrätettyjä aarteita. Talossa ei siltikään asuta kuin aikakoneessa. Vaikka paikan sielua vaalitaan, sille annetaan myös uusia tarinoita kerrottavaksi eikä se ole koskaan ihan valmis, vaan sopivasti kesken, aina.

Lisää kohteen perustiedot

Edit Location

Type

Add up to 5 images to create a gallery for this location.