Villa Ekholm
Hannele Aromaa edustaa neljättä sukupolvea äidin äidinisän rakentaman talon asukkaana. Isän kuoltua Hannen äiti eli vielä pitkään, jolloin perikunta ylläpiti yhteisvoimin vanhaa kaunista rakennusta. Äidin kuoltua vastuu talosta siirtyi Hannelle, jonka sielu ei sietänyt ajatusta, että talosta luovuttaisiin.
Noihin aikoihin Hanne oli juuri siirtynyt eläkkeelle ja huolehti Ympyrätien kiinteistöstä parhaansa mukaan välttämättömiä parannuksia tehden. Miehen vielä eläessä pariskunta ehti muun muassa maalata koko suuren rakennuksen ja toteuttaa keittiöremontin. Sittemmin avuksi tulivat lapset ja vähitellen jo heidänkin lapsensa. Tulevaisuuttakin varten on jo olemassa suunnitelma, joka turvaa perintörakennuksen säilymisen suvun omistuksessa.
Suuren puutarhan keskellä vankkana seisova Villa Ekholm on kesäisen heleä kuin Karl Larssonin maalaus. Kadun puolella värikkäät kukkaistutukset tervehtivät tulijaa ja pihanpuolen keittiökasvitarha satoisine laatikkoviljelmineen herättää hämmästystä.
”Yhtään ei pelota asua täällä yksin – esi-isät pitävät huolta minusta ja kodistani. Ihmisillä on monenlaisia paratiiseja. Tämä on minun paratiisini”, toteaa Hanne.






