Energia-aiheinen blogisarja, osa 3/X
Montako piensähkölaitetta löytyy kodistani? Arvasit väärin. Arvasit alakanttiin. Lasketaanpa. Ja selvyyden vuoksi: Piensähkölaitteella tarkoitan tässä kaikkia niitä moninaisia vekottimia, joita ilman emme nykyään pärjää, vaikka näppärät esivanhempamme pärjäsivät mainiosti. Niitä, joiden perässä roikkuu sähköjohto tai jotka saavat virtansa laturin välityksellä pistorasiasta. Kooltaan ja painoltaan sellaisia, jotka voi kätevästi sujauttaa taskuun, käsilaukkuun tai reppuun ja kuljettaa mukanaan tai siirrellä pöydältä toiselle tai unohtaa kaappiin. Valaisimet jäävät tämän inventaarion ulkopuolelle.
Aloitetaan keittiöstä: leivänpaahdin, kahvinkeitin, vedenkeitin, sähkövatkain, sauvasekoitin, riisinkeitin, tehosekoitin, maidonvaahdotin, toasteri – yhdeksän. Siirrytään kylpyhuoneeseen: hiustenkuivaaja, sähköhammasharja, parranajokoje/sheiveri, harjakiharrin – neljä ellei peräti viisi. Kodinhoitohuoneen isoja koneita ei lasketa, mutta silitysrauta kyllä. Siis vain yksi. Eteisestä ei taida löytyä sitä yhtäkään… Paitsi ovikello, sekinhän vaatii sähkölatausta heläyttääkseen pimpominsa, sillä emme tietenkään nykyään viitsi kuunnella tuulikaapin vaiheilta kantautuvaa mekaanisen soittokellon sävytöntä pärähdystä – joten yksi lisää kokonaismäärään.
Vaellus työ- ja makuuhuoneiden läpi kasvattaa saldoa: kaksi puhelinta latureineen, kaksi läppäriä, tabletti sekä näihin liitettävä erillinen CV-adapteri plus tulostin. Lastenhuoneen antiikkiosaston sähköjunarata (digiloikan ponnistusvaiheesta lähtien pahvilaatikkoon suljettuna). Ompelukone. Yhdeksän. YHDEKSÄN! Oh my God!
Olohuoneen viihdekeskittymästä ei löydy telkkaria, mutta kasa menneiden vuosikymmenten äänentoistolaitteita kylläkin, muun muassa isoisän aikainen vinyylisoitin, rakkine, joka alun perin kuului stereoiksi kutsuttuun kokonaisuuteen. Sellainen piti kodissa olla ja sen säätämiseksi kuunneltiin Ylen radiokanavalta päivittäinen viritysohjelma: ”Nyt ääneni pitäisi kuulua epämääräisestä suunnasta ja nyt sen pitäisi häipyä lähes kuulumattomiin…”
Eksyin aiheesta ja sekosin laskuissa.
Olkkarissa, sen arkuissa ja piirongeissa, säilytetään edelleen paria cd-soitin-radioyhdistelmää ja vieläpä kotivarasuositusten mukaista patterikäyttöistä matkaradiota, vaikkakin ilman pattereita – viimeeksi mainittua ei sentään kirjata elektroniikkalistalle. Noin kolme.
Kodistamme löytyi siis, summa summarum, kaksikymmentäseitsemän (27) piensähkölaitetta, joiden lisäksi muutama jäi luultavasti löytymättä.
(Onneksi tässä inventaariossa ei ollut tarpeen laskea sitä sähköllä käyvää välineistöä, joka on sijoitettuna piharakennuksen verstaaseen ja varastoon. Tiedäthän: porakoneet ja niin edespäin.)
Elektroniikkahyödykkeiden käyttö ei tietysti ole ilmaista sen enempään meidän käyttäjien kukkaroa kuin maapallon energiavarojen riittävyyttä tai kestävyyttä ajatellen. Pienistä puroista syntyy iso virta. Tarjoan muutaman rahankuluun liittyvän tosiasian:
Piensähkölaitteiden keskimääräinen energiankulutus on hyvin vaihtelevaa, mutta esimerkiksi kannettava tietokone kuluttaa noin 0,03, pöytätietokone 0,15, LED-televisio noin 0,08–0,16, pölynimuri 1,0, hiustenkuivain 0,04 ja kiharrin 0,3 kWh tunnissa. (https://www.nordicgreen.fi/energianeuvonta/laitteiden-sahkonkulutus/).
Sähkönkulutus lasketaan kertomalla laitteen teho sen käyttöajalla: laitteen teho (kW) x käyttöaika (h) = laitteen kulutus (kWh)
Jotkut laitteet kuluttavat sähköä myös stand-by -tilassa. Tyhjänä pistorasiassa kiinni roikkuva puhelimen laturi kuluttaa sähköä hukkaan 1,2 kWh vuodessa. Rahassa tämä tarkoittaa noin 30 senttiä. Yhden talouden kulutus ei vielä maata kaada, mutta kun tarkastellaan ”isoa kuvaa”, tilanne muuttuu: Suomen noin 6 000 000 puhelimen laturia kuluttaa hukkaan 7 200 000 kWh. Se vastaa 3 600 kerrostaloasunnon vuotuista energiankäyttöä.
Niin… Ja mitä tästä pitäisi ajatella? Sanopa se!
