Tekijä: Eija Temmes-Silvonen

Anne on jo puoliltapäivin käärinyt hihat ja ryhtynyt valmistamaan keittomaalia. Villa Mamulin pihalle ladotun tilapäisen tulipaikan päälle nostetusta padasta kohoaa höyryä ja pesästä savua. Pataan on kannettu kymmeniä litroja vettä ja kauhottu kilokaupalla jauhoja, väripigmenttiä sekä sinkkisulfaattia.

Keltainen seos kuplii ja pulputtaa kuin velli tai puuro ikään eikä ihme, onhan keitoksen yhtenä pääaineksena ruisjauho. Nyt, illansuussa, maali on viittä vaille valmis. Vielä muovipurkillinen valkoista natriumbentsonaattijauhetta joukkoon, reilu hämmennys pohjia myöten ja – valmista tuli!  Puuropadan vahtiminen on tältä päivältä ohi.

Alusta asti oli selvää, että rakennuksen ulkopintaan vedettäisiin perinteinen, myrkytön ja hinnaltaankin edullinen keittomaali. (Epäilyttävän epäterveelliseltä laboratoriotuotteelta kuulostava natriumbentsonaatti on vaaraton säilöntäaine, jota käytetään paitsi keittomaalissa, myös muun muassa hilloissa estämään bakteerien, hiivojen ja homeiden kasvua. Sinkkisulfaatti puolestaan auttaa kasveja selviytymään kuivuudesta ja kylmyydestä ja on lääkinnällisessä käytössä muun muassa tippoina.)

Keltainen valikoitui sävyksi, koska Anne kokee värin ilmentävän kaikkea sitä myönteistä, mitä Ympyrätien varteen pystytetty talo hänelle merkitsee: tekemisen ja uusien asioiden oppimisen iloa, sinnikkyyttä ja periksiantamattomuutta, joiden ansiosta vuosikymmeniä haaveena elänyt hanke on toteutunut.

Niin luontevasti kuin Villa Mamuli näyttääkin asettuneen loviisalaisen harjun kiviseen kupeeseen, on se tosi asiassa vasta muutama vuosi sitten kokenut mullistavan ympäristönvaihdoksen ja matkannut yksittäisiksi hirsiksi purettuna rekkakyydillä Pohjanmaan peltolakeuksilta nykyisille sijoilleen. Siirtotaloja on LWT-kohteiden joukossa muitakin: Rautaparta Ruotsinpyhtäällä, Villa Voima-Vahtila Malmgårdissa ja Nissas Hommansbyssä.

Resepti

60 litraa keittomaalia

• 50l vettä 
• 2 kg rautasulfaattia (Vaaleiden maalien valmistukseen 2 kg sinkkisulfaattia) 
• 4 kg ruisjauhoja (sihti) (Vaaleiden maalien valmistukseen vehnäjauhoja) 
• 8-10 kg pigmenttiä 
• 2 l vernissaa 
• 150 g natriumbentsonaattia (säilöntäaine, ei välttämätön, mikäli maalia ei ole tarkoitus varastoida pidempään)

Puutarhakatu 24:ssä sijaitseva talo on verhoiltu yltä, päältä rakennustelinein. Aikamoisen temppuradan kautta on Jesper Lökforsin ja Johanna Karlssonin puikkelehdittava kulkiessaan edes takaisin remonttityömaallaan.

Talo on saamassa uuden katon. Johanna esittelee vaaleina hohtavia vasoja, jotka kirvesmiestaitoiset remontoijat ovat itse veistäneet vanhaan malliin. Ilmat eivät aivan varsinaisesti ole suosineet kattohanketta tänä oikullisten säiden kesänä. Kun viikkokausia jatkunut sade lopulta taukosi taivaallisten vesivarastojen ilmeisesti viimein tyhjennyttyä, alkoi kaikki aiemmat lämpöennätykset haastava helle. Mutta katoltahan voi palata telineitä pitkin maan tasalle, mikäli porotus käy sietämättömäksi ja ryhtyä muuhun puuhaan – tekemistä työmaalla riittää.

Jesper ja Johanna itse suhtautuvat niin ilmojenhaltijan oikkuihin kuin muihinkin remontointiin väistämättä kuuluviin yllätyksiin ja viivytyksiin kokemuksen tuomalla tyyneydellä. Tämä talohanke ei suinkaan ole heidän ensimmäisensä. Tavoitteena on nyt tehdä katto valmiiksi, toteaa Johanna kysyessäni aikatauluista. Jesper nyökkäilee. Meillä ei ole mikään kiire. Tekemisestä on tarkoitus myös nauttia. Tämä on meille elämäntapa.

Syvennymme salin pöydän ääreen siirryttyämme juttelemaan sisätilaa ja huonejakoa koskevista suunnitelmista. Salin seinästä osa on avattu hirsikertaan asti. Kaivettiin sieltä esiin tapettikerroksia, kun halutaan mahdollisuuksien mukaan laittaa samantyylistä, mitä ennen on ollut. Keittiö on tarkoitus siirtää pihanpuoleisesta päädystä kadun varteen, sillä talon suojaisin ja rauhallisin tila halutaan varata makuuhuoneelle. Puuhella kyllä siinä muutoksessa menetetään, mikä on tietysti harmi, pohtii Johanna. Talon kauniit kaakeliuunit on ilman muuta tarkoitus säästää.

Johanna ja Jesper levittävät pöydälle kuva-albumin ja tekstidokumentin, jotka saivat talokauppojen yhteydessä. Kaikessa lyhykäisyydessäänkin 1780-luvulta alkava historiikki välittää koskettavan tarinan ihmisistä, jotka elivät kerran tällä paikalla, heidän askareistaan, pyrkimyksistään ja kohtaloistaan. Varhaisimmista vaiheista tallentuneissa tiedoissa kerrotaan vain tontista ja sen asukkaista eikä siihen sisälly tarkkaa ajoitusta nykyisen Brottaksen rakentamisesta.

Tontin omistus on siirtynyt milloin kaupan myötä, milloin perittynä, toisinaan harkiten, joskus pakon edessä. Taloa on laajennettu, kohenneltu ja kunnostettu, siinä ovat asuneet niin perhekunnat kuin muunlaisen sidoksen yhteen liittämät ihmiset: Lovisa-laivan ensimmäisellä Cadizin purjehduksella mukana olleesta merimies Hallmanista suutarimestari Mobergiin perheineen ja oppipoikineen ja edelleen kollegiasessori af Enehjelmin Sofia-leskeen, jonka seuraksi taloon muuttivat sukulaisnaiset Katrina ja Emeli… Niin, ja asuihan Puutarhakatu 24:ssä aikanaan myös eräs Verner Weckman, jonka mukaan talo sai nykyisen nimensä. Mutta tämä tarina loppuu tähän ja Weckmanista lisää toisen kerran.

Monimuotoisia ikkunoita vaihtelevine ruutujakoineen, listoja ja kuvioleikkauksia, kulmia ja ulokkeita, pylväitä, friisejä, ornamentteja… Vuoden 2025 Loviisan Wanhat Talot -tapahtuman teema haastaa tarkentamaan katseen yksityiskohtiin, rakennuksista löytyviin pikkuhienouksiin. Kaikkeen siihen vanhoille rakennuksille luonteenomaiseen, mikä ihastuttaa ja kielii menneiden polvien rakentajien ja rakennuttajien ilmaisuhalusta, kekseliäisyydestä, taidosta, viitseliäisyydestä… Ajan hengestä, ”kauniista turhuudesta”, jota nykyisyydessä olemme jääneet kaipaamaan?

Maailma ja rakentaminen ovat muuttuneet meidän aikanamme enemmän ja äkillisemmin kuin tuhansina vuosina sitä ennen, toteaa Panu Kaila Talotohtori -kirjassaan ja jatkaa pohdintaa kysymyksellä, johon itse myös vastaa: ”Mitä yhteistä on kahdella suomalaisen kirkonkylän asuintalolla, jotka edustavat vuosisatamme alku- ja loppupuolta? Ei juuri mitään.” Hirsistä veistetty laudoituksella suojattu puutalo ja tehtaalla valettu tiilipinnoitettu elementtitalo eroavat toisistaan ihan kaikessa. Esteettisessä mielessä olennaisinta lienee suhde yksityiskohtiin, mietin kyseisen taloparin kuvaa katsellessani. Vaikka juuri tässä kuvattu näkymä on minulle vieras, kontrasti on valitettavan tuttu.

Parin vuosisadan saatossa 1700-luvulta lähtien tyylikausi on seurannut toistaan jättäen jälkensä ja merkkinsä aikansa rakennuksiin. Ilman tyylikausien syvempää tuntemustakin voi yksityiskohtien perusteella päätellä ainakin jotakin rakennuksen iästä ja vaiheista. Tai sitten ei – moni ajanhampaan nakertama talovanhus on kolhujen ja korjausten seurauksena muokkautunut alkuperäisestä poikkeavaksi. Jokainen asukas muuttaa jotakin ja varsinkin rakennuksen sisällä näkyy historian kerroksellisuus.

Pikkukaupunki Loviisassa suurin osa vanhoista rakennuksista on omakotitaloja. Talon lisäksi kokonaisuuteen kuuluu yleisesti piha ja sen myötä kosolti yksityiskohtia: portti, kulkutie, ulkorakennus, huvimaja, istutukset. Näitäkin kannatta katsoa! Pihojen ja puutarhojen suhteen perinne taitaa olla vielä huomattavasti katkonaisempaa ja kirjavampaa kuin talojen, joiden rakentaminen on ollut luvanvaraista ja joiden suunnitteluun ja toteuttamiseen liittyviä dokumentteja on sentään tallennettu arkistoihin. Niinpä ”kansatieteilijä ja sosiologi löytävät nykypihoista elämänmuotojen sekoittumista: kartanon huvimaja työläiskaupunginosan pihalla, hirsiaitta funkishuvilan pihalla… Sääty-, perinne- ja tyyliasioita voi noudattaa tai unohtaa ne tietoisesti. Aina pihan ilmeeseen vaikuttavat kuitenkin maantieteellinen sijainti, ilmasto ja geologia.”

”Vanhasta talosta pidetään sen tunnelman takia, puhutaan talon hengestä. Yhtä tärkeä on paikka: pihapiiri ja miljöö.”

Kursivoidut sitaatit:

Rinne Hannu. 2010. Remonttikirja. WSOY, s. 20, s. 54-56.

Kaila Panu. 2003. Talotohtori. WSOY, s. 11.

Teppo-Pärnä Viri. 2008. Portilta porraskivelle. Rakennusperinteen ystävät, s. 60.

Talot pysyvät paikallaan, vaikka ihmiset muuttavat, tulevat ja menevät, on tapana ajatella. Näinhän ei kuitenkaan yksiselitteisesti ole. Talotkin muuttavat, jos niikseen tulee, vaikkakaan eivät sentään omin voimin. Hommansbyn raitin varteen kuin luonnostaan kasvanut ja peltomaisemaan juurtunut Nissas on tästä oiva esimerkki*.

Pontus Kyander ja Helena Björk Kyander löysivät 2020-luvun alussa juuri toiveitaan vastaavan kodin itäuusmaalaisesta pikkukylästä etsittyään mieleistään taloa alun perin aivan toisesta suunnasta. Ostopäätös oli yksimielinen ja syntyi vaivatta – talo kun tuntui ensinäkemältä juuri siltä oikealta.

Komean hirsirakennuksen historia ulottuu 1700-luvun puoliväliin, jolloin sen peruskivet istutettiin Elimäen maaperään. Alun perin pappilaksi rakennetun talon uusi elämänvaihe alkoi satakunta vuotta myöhemmin siirron myötä nykyisellä paikallaan Hommansbyn kylässä.

Talon huonejako noudattaa karoliinista pohjakaavaa, jossa rakennuksen keskellä kadun puolella on kaakeliuunilla lämmitettävä suuri sali ja eteinen sekä rakennuksen kummassakin päädyssä pienemmät huoneet. Tämä pohjakaava yleistyi Suomessa 1730-luvulta alkaen ensin kartanoissa ja virkataloissa kuten pappiloissa ja upseerien asunnoissa ja tuli myöhemmin suosituksi etenkin 1800-luvun empiretyylisissä kaupunkitaloissa.

Maalaismaisema on Helenalle mieleinen ja Hommansbyn kyläraitti sopivassa määrin rauhallinen. Jäin muuton aikoihin äitiyslomalle ja minulla oli aikaa lastenvaunuja työnnellessäni tutustua kyläläisiin. Meidät otettiin ystävällisesti vastaan. Tänne on ollut helppo kotiutua, muistelee Helena.

Kuvittelin edellistä juttua kirjoittaessani, että Wanhojen Talojen tapahtumalle vuodeksi 2025 valittu teema yksityiskohdat, olisi ongelmaton ja yksiselitteinen: listoja ja kuvioleikkauksia, kulmia ja ulokkeita, pylväitä, friisejä, ornamentteja… Mutta, mutta… Sohvan päätyä koristava puinen nuppi on toki mielenkiintoinen koriste, yksityiskohta, vaan voisiko myös itse sohvaa pitää sellaisena, siis suhteessa huoneen kokonaisuuteen, tai ikkunaa tai ovea – eivätkö ne olekin suuren rakennuksen yksityiskohtia? Entä koko talo… Yksityiskohta maisemassa?

* Loviisan Wanhojen Talojen tapahtumassa on mahdollista tutustua siirrettyihin taloihin useammankin esimerkin voimin. Ahvenkoskella sijaitseva Rautaparta, Ympyrätien varrelle noussut Villa Mamuli sekä Villa Voima-Vahtila Malmgårdissa ovat kaikki talovanhuksia, jotka aikansa tutulla maaperällä seistyään pääsivät vanhoilla päivillään aivan uusiin maisemiin.

** Yrjö Haila. 2006. Maiseman todellistumisesta. Teoksessa Maisema. Kiasma, Kokoelmat Collections.