Syntyjään Turunmaan saaristolainen ja enimmän osan elämästään lounaisessa Suomessa asunut Tomas Björkroth on pian vuoden ajan ehtinyt katsella loviisalaisnäkymiä kaupunginjohtajan silmin. Olen vieraillut ahkerasti Loviisan eri kulmilla tutustumassa paikkoihin ja ihmisiin ja rakentamassa verkostoja, hän kertoo Wanhat Talot -tapahtuman merkeissä sovitun tapaamisen alkajaisiksi.
Työn myötä Loviisasta tuli hänen toinen kotikaupunkinsa. Kun Paraisilla sijaitseva omakotitalo kuitenkin edelleen kokoaa eri tahoilla opiskelevat ja työskentelevät perheenjäsenet mahdollisuuksien mukaan saman katon alle, merkitsee asumisratkaisu myös matkustelua kahden kaupungin välillä – kahden rannikon välillä. Meren äärellä koko elämänsä eläneelle meri on eräänlainen itsestäänselvyys, jotakin mitä ilman ei voi kuvitella olevansa. Toisaalta myös Pohjois-Karjala on tullut perhesiteiden myötä tutuksi niin Tomas Björkrothille itselleen kuin nyt jo aikuisiksi kasvaneille lapsilleenkin, mitä hän kertoo suuresti arvostavansa.
Loviisan rakennukset ja kaupunkikuva nousevat luonnollisesti yhdeksi tapaamisemme puheenaiheeksi. Arvonsa mukaisesti kunnostettu raatihuone ja aivan erityisesti sen suuri sali, jossa istumme keskustelemassa, saa vuolaasti kiitoksia. Selväksi käy, että kaupunginjohtajalla on silmää tämänkaltaiselle kauneudelle. Vähättelemättä mitenkään alakaupungin merkitystä mietin Loviisan toria ympäröivien rakennusten muodostamaa kokonaisuutta… Onkohan tämä suomalaisittain melko ainutlaatuinen pikkukaupungin keskusta jäänyt kenties vaille ansaitsemaansa huomiota? Hyvä kysymys!
Kylien kaupungista puhuttaessa keskustelu kääntyy Mikael Agricolan elämän ja merkityksen pohdinnaksi. Olen jäänyt miettimään, miksi Agricola ei ole saanut arvoistaan asemaa ja paikkaa muiden suomalaisten merkkimiesten rinnalla. Niin Suomen kielen kehittäjä kuin hän olikin, voisi olla tarpeen tuoda hänen elämäntyötään enemmän esiin myös ruotsinkielisessä mediassa. Tässä parhaansa tehneet paikalliset voimat voisivat tarvita valtakunnantason vetoapua.
Seutukunnalta löytynyt moninainen aktiivisuus ja aito yhteisöllisyys ovat hämmästyttäneet uutta loviisalaista. Myös kulttuuritarjonnan runsaus ja paikallisvoimin toteutettujen tapahtumien kirjo saavat kiitokset. Entäpä Loviisan suurin vuotuistapahtuma, mitä mahtaa kaupunkimme isä siitä ajatella?
Vastaus tähän taisi paljastua jo LWT-yhdistyksen hallituksen kysyessä, haluaisiko kaupunginjohtaja ryhtyä tapahtuman suojelijaksi. Epäilemättä ajatus konkretisoituu lähikuukausien aikana Tomas Björkrothin monenlaisten toimien muodossa.
