Loviisan Wanhat Talot -yhdistyksen vuoden 2023 teemaksi valittiin energia. Tylsä aihe, kommentoi joku välittömästi… Siksikö, että energia harva se päivä esiintyy mediaotsikoissa ja uutisten pääaiheena ja äkkiseltään ajateltuna useammin ongelmien aiheuttajana kuin niiden ratkaisijana? Siksikö, että energian hinnan, saatavuuden ja ”tuottamistavan” suhteen yksityisen kansalaisen etu ja maapallon väestön ja elinympäristöjen hyvä eivät välttämättä kohtaa? Vai kenties siksi, että energian ymmärtäminen vaatii – no, tietysti energiaa.
Energia on fysikaalisen muutoksen mitta, mutta energian mitta on raha. Tämän olet todennäköisesti havainnut tarkistellessasi rahankäyttöäsi, muun muassa asumiskustannuksiasi. Asumiseen liittyvät energiakysymykset pohdituttavatkin aivan erityisesti nyt, asunnonomistajien maksukykyä koetelleen sähkömarkkinoiden ”hullun vuoden” jälkeen ja Euroopan parlamentin hyväksyttyä lakiehdotuksen, jonka tavoitteena on parantaa rakennusten peruskorjausastetta ja lisätä tietoa energiatehokkuudesta.
Hyväksytyn kannan mukaan kaikkien uusien rakennusten olisi oltava päästöttömiä vuodesta 2028 alkaen. Uudet rakennukset olisi niin ikään varustettava aurinkoenergiatekniikalla vuoteen 2028 mennessä, jos se on teknisesti mahdollista ja taloudellisesti kannattavaa. Peruskorjattavissa asuinrakennuksissa tämä olisi tehtävä vuoteen 2032 mennessä. Pohjimmiltaan direktiivillä pyritään vaikuttamaan ilmaston lämpenemistä hidastavasti. Tämän kappaleen päätökseksi saattaisi sopia vaikeaselkoisen energia -käsitteen ytimekäs määritelmä: energia on mahdollisuus muutokseen.
Mihin energia -sana sinun ajatuksesi johtaa? Mitä kysymyksiä nostaa mieleen? Mitä tunteita sinussa herättää?
- https://european-union.europa.eu/priorities-and-actions/actions-topic/energy_fi
- https://www.ulapland.fi/loader.aspx?id=662532ff-8d7d-4a99-a3e5-bcefd334cdb5
- https://peda.net/p/janne.ylinen/opetus/fysiikka/fys-2/energia2
Edeltävän johdannon jatkona on linkkejä, joiden takaa löytyy tietoa asumisen ja energian ajankohtaisiin kysymyksiin. Toivomme, että LWT -tapahtuman yhteydessä aiheesta syntyy aktiivista keskustelua.
Yksin ei huolineen ja kysymyksineen kannata jäädä.
Kokoelma linkkejä, joiden takaa löytyy helposti lähestyttävää tietoa
Jokainen vaikuttaa ilmastomuutokseen arkisilla valinnoillaan. Puhtainta ja halvinta energiaa on säästetty energia. Energian kokonaiskulutuksesta aiheutuvista ilmastopäästöistä 40 % syntyy asumisesta.
https://www.sll.fi/mita-me-teemme/kestava-elamantapa/tee-kestavia-valintoja/kestava-asuminen/
Rakennusten energiatehokkuus: EU-parlamentti hyväksyi kantansa
https://www.europarl.europa.eu/news/fi/press-room/20230310IPR77228/rakennusten-energiatehokkuus-eu-parlamentti-hyvaksyi-kantansa
Asuinrakennusten olisi saavutettava vähintään energiatehokkuusluokka E vuoteen 2030 mennessä ja energiatehokkuusluokka D vuoteen 2033 mennessä asteikolla A–G.
Jäsenvaltiot määrittelevät kansallisissa perusparannussuunnitelmissaan, minkälaisia toimenpiteitä tarvitaan, jotta nämä tavoitteet saavutetaan.
Kansallisiin perusparannussuunnitelmiin olisi sisällyttävä tukijärjestelmiä, joilla helpotetaan avustusten ja rahoituksen saantia.
Euroopan parlamentin jäsenet haluavat myös antaa jäsenvaltioille mahdollisuuden mukauttaa uusia tavoitteita riippuen siitä, onko peruskorjaus taloudellisesti ja teknisesti kannattava ja onko saatavilla ammattitaitoista työvoimaa.
https://european-union.europa.eu/priorities-and-actions/actions-topic/energy_fi
EU edistää aktiivisesti siirtymistä vähähiiliseen talouteen. Energia-alan EU-lainsäädäntöä päivitetään parhaillaan, jotta voidaan tehdä välttämättömiä yksityisiä ja julkisia investointeja puhtaaseen energiaan. Tämä hyödyttää niin ympäristöä, kansantaloutta kuin kuluttajiakin.
Suomen pitkän aikavälin korjausrakentamisen strategia
https://ym.fi/korjausrakentamisen-strategia
Suomen pitkän aikavälin korjausrakentamisen strategia koskee asuin- ja palvelurakennuksia, joita on yhteensä 1,4 miljoonaa. Sen tavoitteeksi on asetettu vähentää rakennusten hiilidioksidipäästöjä vuoden 2020 alusta 90 prosenttia vuoteen 2050 mennessä.
Strategiassa esitetään yleiskatsaus Suomen rakennuskannasta, tavoitteet energiatehokkuudelle, kustannustehokkaat korjaustoimenpiteet ja niiden rahoitus sekä politiikkatoimet, joilla edistetään rakennusten korjaamista energiatehokkaiksi ja lämmityksen suhteen vähähiiliseksi.
Energiatodistus
https://www.motiva.fi/files/16351/Mika_on_rakennuksen_energiatodistus_-esite_2018.pdf
https://www.motiva.fi/files/16350/Energiatodistus_-_Lukuohje_2018.pdf
Energiatodistus on työkalu rakennusten energiatehokkuuden vertailuun osto- ja vuokraus -tilanteessa. Energiatodistus on lain mukaan laadittava uudisrakennuksille rakennuslupaa haettaessa ja olemassa oleville rakennuksille niitä myytäessä tai vuokrattaessa
Valtakunnallinen Asiaa energiasta -neuvonta
https://www.motiva.fi/koti_ja_asuminen/kuluttajien_energianeuvonta
Asiaa energiasta on valtakunnallisen kuluttajien energianeuvonnan palvelu, josta saat tietoa ja ideoita siihen, millaista on energiaa, ympäristöä ja ilmastoa säästävä arki kotona. Palvelua ylläpitää Motiva Oy. Jos haluat henkilökohtaista energianeuvontaa, ota yhteyttä maakuntasi energianeuvojaan! Energiavirasto rahoittaa alueellista energianeuvontaa kaikissa Suomen maakunnissa (pl. Ahvenanmaa) 1.5.2025 asti.
Energiasanasto ja -yksiköt
https://www.motiva.fi/ajankohtaista/energiasanasto_ja_-yksikot
Pikaopas energia-alan sanastoon: Energiasanasto
Energiayksiköt: Teho- ja energiayksiköt
Sähkösopimuksista tietopaketti
https://energiavirasto.fi/tietoa-kotitalouksille
Sähkön hintataso, sähkösopimusten saatavuus ja energian riittävyys huolettavat suomalaisia kotitalouksia.
Energiavirasto on julkaissut ajankohtaisen tietopaketin sähkönmyyjän vaihtamisesta, sähkösopimuksen valinnasta ja ongelmatilanteista omilla verkkosivuillaan. Siirry Energiaviraston verkkopalveluun.
Tietoa monikielisesti verkosta
https://www.motiva.fi/koti_ja_asuminen
- Energiansäästöstä ja sähköpulan ehkäisystä on verkosta saatavilla tietoa monikielisesti seuraavilta verkkosivuilta:
- Helsingin kaupungin ylläpitämillä Save Energy seuraavilla kielillä: suomi, ruotsi, englanti, venäjä, viro, ranska, espanja, turkki, kiina, persia, arabia
- Turun kaupunki, sähkönsäästön huoneentalulut seuraavilla kielillä: suomi, ruotsi, albania, arabia, englanti, kurdi, persia, somali, urkaina, venäjä
- Työ- ja elinkeinoministeriö, tietoa sähköpulasta seuraavilla kielillä: suomi, ruotsi, englanti, venäjä, viro, ukraina, kiina, persia, arabia
- Viranomaisten ja pelastusalan Power Outage: suomi, ruotsi ja englanti
Vielä muutama EU -direktiiviin ja sen seuraamuksiin liittyvää kannanottoa:
Rakennusten energiatehokkuusdirektiivin esittelijä Ciarán Cuffe (Greens/EFA, Irlanti) piti lehdistötilaisuuden, jossa hän kertoo parlamentin kannasta: ”Energianhintojen nousu on tehnyt energiatehokkuudesta ja säästötoimista entistä tärkeämpiä. Rakennusten energiatehokkuustoimet leikkaavat sähkölaskuja ja vähentävät tuontiriippuvuuttamme. Haluamme, että uusi laki vähentää yhtä aikaa energiaköyhyyttä ja päästöjä. Tämä on kasvustrategia, joka myös tuo Eurooppaan lukemattomia laadukkaita työpaikkoja rakentamiseen, remontointiin ja uusiutuvan energian sektorille.”
https://yle.fi/a/74-20022500
Tuleeko uudistus voimaan? EU-parlamentti hyväksyi teollisuusvaliokuntansa ehdotuksen maaliskuussa. Seuraavaksi esitystä käsittelevät kolmikantaisesti EU-komissio, EU-parlamentti ja ministerineuvosto. Neuvosto on tuonut esille monia lievennyksiä ehdotukseen, joten esitys saattaa vielä hyvinkin muuttua. Suomikin kannattaa maltillisempia säännöksiä. Tavoite päästöjen vähentämisestä on yhteinen.
Ympäristöministeriön ympäristöneuvos Maarit Haakana sanoo Ylen videossa, että esitys energiatehokkuusdirektiivistä voi muuttua neuvotteluissa.
Suomen Omakotiliitto ry
https://www.sttinfo.fi/uutishuone/suomen-omakotiliitto-ry?publisherId=67340313
Pientaloasukkaat ovat jo nyt olleet edelläkävijöitä asumisen energian vähentämisessä, muistuttaa Omakotiliiton Marju Silander. Maalämpö, ilmalämpöpumput, aurinkoenergia ja ilmavesipumppujen määrä kodeissa kasvaa jatkuvasti vapaaehtoisesti ja kannustimien avulla. Pakkokeinojen sijasta olisikin ehdottomasti käytettävä kannustimia ja ohjattava rahoitusta niihin.