Elämän kaunistamisesta
Kuvat Milla Vahtila
Joulutalosuunnitelmat ovat toki selvinä Millan ja Markun mielessä, mutta toteutus vielä puuttuu. Istumme Voima-Vahtilan aitan keittiössä keskustelemassa lähestyvästä tapahtumasta. Marraskuinen pimeys piirittää maita ja mantuja – edellispäiväinen lumi ja joulupostikorttimainen tunnelma sen myötä ovat sulaneet oikkuilevan säänhaltijan päätöksellä.
Kuuntelen häkeltyneenä, kun isäntäpariskunta kertoo kaikesta, mitä Malmgårdissa sijaitsevalla tontilla on tapahtunut neljän menneen vuoden aikana, mitä rakennustyömaalla on suunniteltu tapahtuvaksi lähitulevaisuudessa sekä paljosta muusta näköpiirissä väikkyvästä – kuten vaikkapa Joulutalo-tapahtuman valmisteluista, vierailuni varsinaisesta aiheesta.
Keskustelu kulkee moneen suuntaan, tarinapolku haarautuu ja rönsyilee. Siitä lähtien, kun nuoripari oli kesäkuussa 2020 ostanut vanhan hirsitalon ja marraskuussa nähnyt sen häviävän savuna ilmaan, on tapahtunut paljon. Palaneen rakennuksen paikalle on noussut jykevän graniittiperustan päälle Keuruulta siirretty vanhan hirsirakennuksen runko, Tuurista tuodusta luhtiaitasta muokattu viehättävä, kaksikerroksinen koti, pihan laitaan pystytetty sauna ja huussi ja rakennusten väliin aikaansaatu puutarhanalku marjapensaineen, kirsikkapuineen. Mikään ei ole syntynyt itsestään eikä suurelta osin edes joukkovoimalla, vaikka talkoitakin on järjestetty ja apua saatu. Käsistään kätevät, luonteeltaan rohkeat ja ajattelussaan ennakkoluulottomat Milla ja Markku ovat tarttuneet työhön kuin työhön ja opetelleet sen, mitä eivät ennestään osanneet.
Palaamme Joulukoti-aiheeseen. Valoja on tarkoitus sijoittaa kaikkialle rakennuksiin ja niiden lähiympäristöön eikä ihan pelkästään esteettisistä syistä vaan myös – no, valaisemaan. (Syvimmän kaamoksen aikaan metsänreunassa kaukana taajamista on pimeä. Tämä tosiasia ja monta muutakin perusfaktaa alkaa hahmottua kaupunkielämän mukavuuksiin tottuneen mielessä. Ne liittyvät arkisiin askareisiin, jokapäiväisten välttämättömyyksien hoitoon: lämpöön, veteen, ruokaan, kaikkeen sellaiseen, mikä nykyaikaisessa kaupunkiympäristössä tapahtuu lähes huomaamatta ja melkein ilman ponnisteluja.)
Kuukkeliksi ristityn Volkswagenin katolle kootaan monenmoisesta jouluisesta rekvisiitasta näyttävä asetelma. Portilta alkavan sisääntulopolun varrelle pystytetään paikan poikkeuksellisesta lähihistoriasta kertova näyttely. Kuusia on tarkoitus hankkia monta. Yksi niistä sijoitetaan puolivalmiiseen taloon, kaksi kodiksi sisustettuun aittaan ja jokunen ulos sopivaksi katsottuihin paikkoihin. Suurin, mahdollisesti jopa viisimetrinen puu kuljetetaan metsästä peräkärryllä, hilataan keskeneräiseen taloon tonttuovesta ja vinssataan köysien ja väkipyörien avulla keskelle katottoman talon salia. Koristeiden väritys on vielä pohdinnassa, mutta punainen on Millan mieliväri eikä Markkukaan sitä vieroksu, joten todennäköisesti joulun ykkösväriä ei ainakaan tule puuttumaan.
Suunnitelmat ovat mittavia ja mielikuvituksellisia, mutta ei epäilystä, etteivätkö ne toteutuisi. En siltikään voi olla miettimättä, miten Millalla ja Markulla saattaa riittää intoa ja energiaa jouluhankkeen edellyttämään valtavaan vaivannäköön muutenkin suuria ponnistuksia vaativassa tilanteessa. Vaikka oikeastaanhan olen jo vastauksen saanut. Se on paljastunut keskustelumme monissa käänteissä ja näyttäytynyt konkreettisissa aikaansaannoksissa: talorakennelmaan järjestetyssä valoteoksessa, hippipakun värityksessä ja varustuksissa, aitan elämäniloa pursuvissa sisustuselementeissä, menona ja meininkinä marraskuisen pimeyden keskellä. Millan sanoin: oman elämän kaunistamisestahan tässä kaikessa on kyse.
